Post by Odelie on Aug 25, 2009 16:08:06 GMT 2
Eli, päätin, että haluan pitää tunnin teille, rakaat ystävät. Kysyin jennalta luvan ja tässä sitä ollaan.
Tunnin aiheena onhevosen liikkeelle saanti, istunta, pyöreäksi ajaminen sekä etenemme HeA tason tehtville asti, kunhan ensin hadlaatte kulmat, voltit, pysäytykset peruutukset.
Osallistujia otan 4 sillä hevosia ei ole oikein HeAn tasoisia enempää. Etee saa itse päättää hevosia, vaan minä, buahhahhahaa. Tunnille otan ensimmäiset ilmoittautujat.
Maksu, on joko o-i-k-e-a-s-t-i hienosti piirretty kuva, johon on nähty vaivaa, tai sitten huolella kirjoitettu tarina. Olen törmännyt paint töherryksiin, josta juuri ja juuri eroittaa, että siinä on ihminen ja ohops, myös hevonen. Maksut pitää tulla kuukauden sisällä, mieluiten aiemminkin.
Osallistujat:
Kata - Prinssi
Wikke - Jaska
Jasu - Välkky
Migdi - Aminah
Tarina:
- Kaksi minuuttia aikaa laittaa jalustimet ja kiristää satulavyöt ja olla liikkeessä, kajautin maneesissa.
Vaikka päivä oli hieno, kentällä meno on suurempaa häslinkiä kuin maneesissa pyöriminen. Katselin kiinnostuneena Migdin touhua, kun hän yritti kiristää Aminahin satulavyötä ja hevonen pullisteli silmät pulleana vastaan. Myös Wikellä näkyi olevan ongelmia ja lähdin Jaskan luokse. Ori säpsähti hiukan taakseppäin, kun annoin sen haistaa kättäni. Sen jälkeen kiristin reipaasti satulavyötä ja Jaska lähti notkahtaen käyntiin.
- Annatte hevosten kävellä ensin vapaasti, Jasu ohjat löysiksi ja selkä suoraksi. Katse sinne minne ollaan menossa, eikä vilkuilla sinne tänne, teitä tulisi kiinnostaa nyt vain oma suorituksenne, pälätin yhteen hengenvetoon.
- Antakaa hevosten venyttää askelta, nauttia, mutta pitäkääpäs ne hevoset hallinnassa. Aminahillekkaan et tarvitse noin kireitä ohjia, vaan istut alas satulaan ja rentoudut, niin hevonenkaan ei häslää.
- Kata ja Jasu, tyst ny!
Hevoset kulkivat laiskan oloisena eteenpäin ja jokainen askel näytti olevan niille yhtä tuskaa. Olin ajatellut tunnin rennommaksi, mutta nyt nämä tytöt pistäisin kunnolla töihin. Alkukäynnit tuntuivat liiankin pitkiltä ja unisilta ja minua alkoi väsyttää. Istahdin keskelle maneesia ja köhäisin.
- Noniin, eiköhän ne hevoset ole tarpeeksi lämmitelleet ja laikotelleen, nyt aletan heti hommiin niin, että viette hevoset takaisin kaartoon. Se Aminah näyttää severan virkeältä, että voit sen viedä vähän kauemmas muista. Wikke pysäyttää hevosensa jo siihen.
- Sitten.. Aletaan taivuttamaan hevosta, eli päästetään toinen ohja ihan löysälle ja toinen ohja kireäksi. Vedätte hevosen pään teidän varpaisiin kiinni. Näin teette molemmille puolille ainakin kymmenen kertaa, selitin ja vein kädet taakseni.
Wikke sai helposti Jaskan taipumaan, vaikka hiukan herra epäilikin.
- Älä pelästy Prinssin kanssa. Vaikka se lähteekin tekemään paikallaan ympyrää, se tarkoittaa, että se on vaan vähän jäykkä. Ratsasta muista vähän kauemmas ja jatka varoivaisemmin.
- Sitten kun kaikki on tehnyt, niin voitte jatkaa taas käynnissä. Ohjat kuitenkin kunnolla käteen ja odotellaan, että kaikki on valmiina. Aminah taipuu nyt hyvin.
- Nyt sitten aletaan tekemään käynnissä harjoituksia. Aloitetaan ihan perus tylsästä jutusta, nimittäiän kulmista. Kulmat eivät saa olla pyöreitä, vaan kulmat ovat 90 asteen kulmia.
- Välkky menee reippaampaa käyntiä, Jasu selkä suoraksi, katse sinne minne olet menossa, ja varpaat menosuuntaan tai teippaan ne kiinni satulaan, puhuin.
Yhtäkkiä kaikki menivät varpaat suorana ja selkä näytti olevan suorassa. Hymäilin tyytyväisenä itseeni, mutta nyt oli aika opetella kulmia, jotka olivat monelle oppilaalle hyvin hyvin vaikeita.
- Sitä hevosen päätä ei vedetä sinne kulmaan kuulkaas. Otatte kunnon tuntuman selvästi sisäohjaan ja naputatte sisäpohkeella. Katse sinne mihin haluatte hevosen menevän. Migdillä tuli siellä erinomainen kulma. Wikke ottaa vielä lyhyemmät ohjat, nyt se hevonen hakee hyvin alas ja eteen.
- Kata painaa pohkeen kunnolla kiinni hevoseen. Sitä pohketta ei tarvitse naputtaa, kun vain kerrot sille mitä tehdään. Aminah kulkee nyt hyvin, anna sehakea alas ja myötää muutenkin vähän ohjaa.
Hetkisen aikaa antaisin ratsastajien toimia itsenäisesti ja tehdä kulmia. Meinasin tylsistyä, sillä rakastin pitää vauhdikkaita tunteja musiikin tahdissa.
- Nyt sitten jatkatte kunnon kulmien tekemistä, mutta hevoset kunnolla reipasta käyntiä, otetaan molemmilla pitkilläsivuilla avotaivutusta sisään.
Kävelin katsomon puolelle, jossa mankka odotti. Laitoin ensin volumea vähän hiljasemmalle, ennenkuin napsautin musiikin päälle. Jaska ja Aminah säpsähtivät ihmeissäänn ja Migdi horjahti hevosen selässä.
- Aletaan nyt sitten työskentelemään musiikin tahdissa. Hevosilla on rytmitajua, ne kulkevan musiikin tahtiin ja teidän pitää olla tahdissa mukana, avoa sisään ja ajatte hevoset kunnolla pyöreiksi. Nyt se Prinssikin näyttää reippaammalta, kun musiikki pisti sen klunnolla hereille.
- Jasu naputtaa pohkeilla tahdissa. Ota kunnon tuntuma ulkoohjaan ja liikuta sormiasi. Jaskalla istu syvälle satulaan, nyt taivutat sitä pollea hyvin, mutta voit liioitella siinä vähän. Aminahilla taivuta sitä niin, että näet hevosen silmäkulman. Muista käyttää sisäpohjetta reippaasti.
- Kata, nyt se taipuu oikein hyvin, mutta suorista se kunnolla ennen kulmaa tai se huijaa sinua. En olisi arvannut, että avo sujuu teiltä näin hyvin. Osaako kaikki sulkutaivutusta?
Pari kättä nousi pystyyn ja jotkut epäröiden nosti ja laski kätäänn, eli he eivät olleen varmoja. Päätin siis jättää sulun tälläkertaa väliin ja siirtyä jo ravi tehtäviin. Käännähdin ja hymyilin Saaralle, joka oli saapunut seuraamaan tuntia.
- Sitten siirrytään raviin. Sisäohjaan kunnon tuntuma, myötäätte vähän ohjasta. Liikuttte ulkoohjan sormia ja naputatte tardissa. Prinssillä nytten erinomainen ravi, se kulkee hienosti pyöreänä, Jaskaa aja vähän enemmän eteen. Nyt ne hevoset menee hienosta, mutta Jasu jatkaa sormien liikuttelemista siellä, katse minne olet menossa.
- Selkä suoraksi, lapaluut yhteen, lantio eteen. Kantapäät alas, varpaan menosuuntaan ja katse eteenpäin. Hevoset eivät saa möngertää siellä, kun jotkut etanat, vaan pistätte ne kunnolla liikkumaan. Otetaan lyhyidensivujen keskipisteessä voltit ja aletaan kokeilemaan suoraan ravista pysähtymistä. Aminah siltä vaikka ensin.
Aminah tuli keskelle kenttää kauniissa, korkeassa, liitävässä ja erittäin näyttävässä ravissa. Sen pää oli kaunissti pyöreänä ja häntä oli pystyssä. Hienosti Migdi suoritti hevosellaan pysäytyksen ja jatkoi siitä suoraan raviin.
- Korjaa Wikke oikealla pohkeella noin, sitten taputa hevosta. Ja voit jatkaa matkaa. Kata tulee sieltä seuraavaksi, ota kunnon ote hevoseen jo heti kun käännyt tänne keskelle ja valmistaudu pysähdykseen ja seis. Nyt se kelpaa, mutta ei seiso miten se voisi.
Viimeisenä keskelle saapui Jasu ratsullaan Välkyllä. Tamma lönkytti reippaasti eteenpäin ja ilmeisesti nautti siitä, että sai kulkea reippaasti musiikin tahdissa.
- Hienoa Jasu, vähän voisit korjata oikealla pohkeella, noin, nyt kiitä hevosta.
- Seuraavaksi käännytään kahdelle isolle pääty-ympyrälle. Hevonen joutuu taipumaan silloin vähän sisään, se ei voi kävellä puupölkkynä etteenpäin. Hevonen ei saa kuitenkaan alkaa kaatumaan sisään, vaan sen on kuljettava ympyrää.
Katselin tyytyväisenä, kuinka hienosti hevoset kulkivat ympyrällä. Prinssille tuotti kuitenkin ongelmaa pysyä pyöreänä, mutta Kata taisteli tehokaasti vastaan. Olin kuitenkin pettynyt itseeni. Olin suunnitellut täysin erillaisen, paljon tapahtumarikkaamman tunnin ja nyt, menimme pääty ympyröillä, en voinut sallia virhettäni, joten päätin pitää kunnon laukkaharjoitukset.
- Valmistaudutte nostamaan laukan. Laukataan pari kierrosta ja heti, kun siirrytte takaisin raviin, jatkatta suoraa uraa, kajautin maneesissa.
- Ja laukkaa.
Ratsastajat olivat neuvokkaitta. Aminah lähti täysiverimäisesti melkein pyytämättä laukkaan ja lyhensi askeltaan upeasti. Jaska singahti kuin luoti laukkaan ja Wikke pisti jarrut heti pohjaan. Lopulta kaikki saivat hevosensa kulkemaan hyvin laukassa.
- Ensimmäiseksi suoraa uraa jatkaa Prinssi, sitten Jaska.
Odotin, että tytöt saivat innoissaan olevat hevoset hallistaansa ja jatkamaan ravissa eteen.
- Sitten lopuksi Välkky ja Aminah, töksäytin suustani ja istuin hetkeksi taas keskelle maneesia.
- Seuraavaksi nostetaan suoralla laukka. Laukka nouee katsomon puoleiselle lyhyelläsivulla ja laukkaatte pitkät sivun loppuun asti. Mennään tämä tehtävä yksitelleen, joten muut hevoset eivät saa tulla tielle. Kuitenkin jtkatte kokoajan ravaamista, että ei jäädä pysähtelemään mihinkään. Jos vaikka Prinssi aloittaisi.
Prinssi heilutteli päätään. Hymyilin kun Kata irvisti iloisesta ja napautti pohkeet kiinni hevoseen. Prinssi singahti laukkaan, mutta Kata hidasti vauhtia heti. Hevonen meinasi huijata kulmassa, mutta Kata ei antanut periksi, tyttö ylläpiti laukan hyvin loppuun asti.
- Seuraavaksi sitten Aminah. Ota kunnon pidätteet ennen kulmaa ja älä nosta ennen aikojasi laukkaa, se käy nyt vähän kuumana. Ja laukan nosto. Ota kunnolla puolipidätteitä ja ylläpidä peräänanto. Hidasta vieläkin reilusti tai se lähtee viemään sinua. Juuuri noin. Seuraavaksi tulee sitten Välkky.
- Välkyllä voisit vähän reippaammin mennä, varo ettet pumppaa siellä, vaan istu rauhassa satulaan ja jousta ristiselästä. Älä tuijota hevosen niskaan vaan sinne minne olet menossa. Nyt se menee hyvin. Ota jo siinä pieniä pidättteitä ja sitten siirrät raviin.
- Viimeiseksi tuleepi sitten Jaska.
Jaska lähti iloisesti laukkaa ja pukitti. Wikke valahti valkoiseksi, mutta hallitsi tilanteen ja ajoi hevosen syvälle kulmaa.
- Jatka laukkaa reippaasti.
Wikke naputti hevosta eteen ja kun tyttö tunsi Jaskan taas pukittavan, hän otti ohjat kunnolla käteen. Jaska ei päässyt pukittamaan ja Wikke siirsi hevosen takaisin raviin.
- Hyvä, nyt toimit esimerkillisesti, älä anna hevosen päättä mitä teet. Vähän keskity siihen, että kädet pysyvät tarpeeksi ylhäällä, eikä lepää kauhean alhaalla.
- Otetaan vielä semmoinen pienenmoinen rata, eli eli.. Laukka nousee tuossa Katsomon jälkeen, pitkän sivun keskipisteessä laukassa teette voltin ja jatkatte eteen. Menette lyhyen sivun ravissa ja ja nostatte taas laukan. Pitkän sivun keskipisteessä tehdään keskiympyrä ja taas katsomon kohdalla siirrätte suoraan käyntiin. Välkky aloittakoon.
Näin Jasun tuskallisesta ilmeestä, että tyttö ei meinannut muistaa rataa. Toistin vielä kerran radan ja Jasu nosti Välkyllä laukan. Tyttö ohjasi hevosen voltille ja >Välkky meinasi siirtyä raviin. Jasu napautti pohkeet kiinni hevoseen ja laukkasi pitkänsivun loppuun.
- Jatkat ravissa sen sivun ja laukkaa. Naputa pohkeita tahdissa ja lhdet tekemään keski ympyrää, Jaska valmistautuu lähtemään seuraavaksi. Älä Jasu tee siitä liian soikiota, noin ja sitten takaisin raviin.
Wikke pisti heti vauhtia hevoseen. Tälläkertaa kädet korkeammalla ja Jaska toimi hienosti tytön alla.
- Myötää vähän ja taivuta hevosta siinä voltissa, ylläpidä laukka ja noin.
- Seuraavaksi lähtee sitten Prinssi. Aminah tulee siis viimeiseksi. Nämä kaksi, jotka ovat jo menneet, voivat antaa hevosten hetken ravata ja sitten siirtää loppukäynneille.
- Prinssillä laukkaa jo, käännät heti voltille, varo taivuttamasta liikaa ja nyt se menee erinomaisesti. Hienoa! Reipasta ravia siellä sivulla ja valmistaudut laukannostoon melkein heti.
Prinssi suoritti keskiympyrän upeasti ja Kata istui nyt rauhassa hevosen selässä, vaikka irvisti Katan varpaiden suunnan takia, minun oli pakko vain kehua. Prinssi oli kulkenut eteen erinomaisesti.
- Mutta muista varpaiden menosuunta.
- Aminah saa kunnian tulle viimeiseksi sitten. Valmistaudut laukkaan siellä ja nostat laukan.. Nyt!
Aminah laukkasi hienosti kaula kaarella ja häntä pystyssä se heilutteli iloisesti päätään, vaikka hiki virtasi pitkin sen karvoja. Myös Migdillä hiki valui pitkin oksaa ja sai pidettyä hevosen kurissa.
- Nyt se kääntyi liian myöhään ympyrälle, ylläpidä laukka ja pidä se hevonen käsissä. Jousta ristiselästä ja laaluut yhteen, juuri noin. Katso että hevonen taipuu kokoajan vähän sivuun. Ulkoohja nyt jo vähän kireämääksi ja ajat sen takaisin eteen ja alas.
Aminah suoritti tehtävän hyvin, niinkuin kaikki muutkin. Tunti oli mennyt liiankin nopeasti, avsta nyt mieleeni tuli kaiken maailman loivat kiemuraurat, mutta oli jo ihan liian myöhäistä.
- Sitten pikkuhiljaa siirrätte hevoset käyntiin, löysäätte ohjaa ja annatte hevosten kävellä vapaasti. Kehukaa hevosianne todella paljon, kaikki menivät nyt todella hienosti. Olen ihan ällistynyt miten hyvin menitte. Annan teille kaikille nyt vähän palautetta ratsastuksestanne.
JASU&VÄLKKY
Välkky kulki hienosti koko tunnin eteen. Istunassa, erityisesti jalkojen kanssa on vielä jonkinverran ongelmia. Lapaluiden tulee olla kokoajan yhdessä, sillä välillä vain röhnötit hevosen selässä. Vähän enemmän toimintaa olisi voinut tapahtua itselläni. Hevonen kulki hienosti kaula kaarella ja se ei kulkenut ainostaan muodossa, vaan myös sen etu ja takaosa reagoivat reippaasti siihen.
WIKKE&JASKA
Kädet, kädet kädet, muuten Jaska kulki erinomaisesti. Pukit sait hienoti hoidettua pois listalta ja varpaatkin pysyivät melkein kokoajan edessäpäin. Selkä suorana ja kädet lopputunnista, tekivät myös hevosen liikkumisen paljon helpompaa ja huomasi, kuinka vapaaksi Jaska tunsi itsensä. Katse pysyi huomattavan hyvin edessäpäin, mutta stu vähän syvemmälle vielä satulaan.
KATA&PRINSSI
Prinssi liikkui hienosti, se meni perään annossa hienosti. Kuitenkin vähän rauhallisemmin olisi voinut mennä, huomaa että olet tottunut pistämään hevosia kunnolla liikeelle, mutta samalla myös pidettyä ne kurissa. Vähän säpsähteli musiikkia aluksi, mutta pääsi hyvään tahtiin, kuin halusi. Paranneltavaa vähän istunnassa, eli jousta ristiselästä ja istu syvälle satulaan, mutta muuta moittimista en löydä.
MIGDI&AMINAH
Aminah on täysiverinen, se on täysiverinen henkeen ja vereen. Siltä riittää energiaa vaikka koko loppuelämänsä laukkaamaan. Se nautti liikkumisesta ja pidin siitä, kuinka hellästi, mutta varmasti kohtelit hevosta. Teillä on vahva side, joka pitää ja siksi se näytti todella helpolta ratsastukselta. Hevonen oli hiukan säikky musiikkia kohtaan, mutta eipä näyttänyt sen jälkeen välittävän. Korjailisin kuitenkin istunnassa vielä kantapäitä ja muista pitää lantio kokoajan mukana.
- Sitten voitte pikkuhiljaa tulla kaartoon.
LOPPU!
(Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja itse tarinaa, vaikka inspiraatio kukoista, sitä oli todella todella vaikea kirjoittaa ylös.)
//Odelie : D