Aminahin hoitokirja

[Migdi]

kuvasta kiitos Hayfa bint Abd-al-Kada!

AMINAH ZAYN AL RAYAD

arabialainen täysiverinen, tamma
kimo, 157 cm
5.3 vuotta
ko He B, re 100 cm -> koulutetaan eteenpäin
Omistaja Migdi
Ei vielä hoitajaa

>> varusteet pääsääntöisesti viininpunaisia/mustia (harjat, riimu, riimunnaru yms)

>> kouluratsastuksessa: musta koulusatula, jonka alle paksumpi viininpunainen neliöhuopa (koulumalli), mustat suitset alaturparemmillä ja nivelkuolaimella, joka jalkaan viininpunaiset tarrapintelit

>> esteratsastuksessa: musta estesatula, jonka alle viininpunainen tikattu neliöhuopa estemalli, mustat meksikolaiset suitset pehmusteineen D-kuolaimella, etusiin mustat jännesuojat ja takasiin mustat hivutussuojat, rintaremmimartingaali

>> maastossa: muutoin estevarustus, mutta suojien lisäksi etusiin mustat putsit

>> kesällä ulkona ratsastaessa viininpunainen korvahuppu

>> loimitus sään mukaan
- kylmemmällä aina kun yhtään kostea ratsastuksen jälkeen, fleeceloimi (viininpunainen) ja karsinaan kuivumisen ajaksi
- kylmällä kelillä alku- ja loppukäynneiksi ratsastusloimi (musta)
- yhtään rankemmalla sateella, vaikka lämpimälläkin kelillä, ohut sadeloimi (musta)
- pikkupakkasilla fleeceloimi + sadeloimi
- talvella kovemmilla pakkasilla toppaloimi kaulakappaleella (musta)
- jos erittäin kylmä/kova tuuli, ulos fleeceloimi + toppaloimi
- yli 10 asteen pakkasilla sisään talliloimi (viininpunainen)

>> pyritään liikuttamaan vähintään kuutena päivänä viikossa - vaihtelevasti 4-5 kertaa selästä käsin työskentelyä, koulua, maastoilua, esteitä, maastoesteitä ja 1-2 kertaa maasta käsin, juoksutusta, ohjasajoa, irtohypytystä, lisäksi yksi vapaa / käyntipäivä

>> illalla työskentelypäivinä (puhtaat!) jalat kylmätään linimentillä + villapintelit yöksi (viininpunaiset)

>> kuljettaessa viininpunaiset kuljetussuojat, pinteli häntään, loimitus koppiin kelin mukaan

>> lisäksi kilpailuvarusteina 2 kpl paksumpaa valkoista neliöhuopaa (koulumalli) ja 2 kpl tikattua valkoista neliöhuopaa (estemalli)

[Migdi]

31. elokuuta

Aminah värjötteli laitumen nurkassa erittäin viluisen näköisenä, vaikka keli ei kovin kylmä ollutkaan. Kaunis Rose oli hieman kauempana, sillä vaikka tammat tulivatkin toimeen, eivät ne vielä parhaita ystäviä olleet.
- Aminah! huusin tammaa, mutta ääni ei kantanut kauas vaan hukkui tuuleen. Lähdin rämpimään laitumen läpi hakeakseni tamman talliin. Puolivälissä matkaa se lähti tulemaan kohti, hölkkäsi viimeiset metrit, odotti että sain narun kiinni riimuun ja lähti sitten puolijuoksua kohti tallia.
- Odotahan vähän, sanoin sille ja vedin hellästi narusta - herkkänä hevosena tamma pysähtyi heti, mutta ei rauhoittanut askeliaan, lyhensi vain ja tanssahteli malttamattomana enemmän tai vähemmän vierelläni.

Päästyämme lämpöiseen talliin talutin Aminahin kentälle lähtöä odottelevien tuntiratsujen ohi yksäripuolelle ja päästin sen karsinaan. Tamma päästi kimeän hirnahduksen tervehtiäkseen muita, ja sen kapean kaulan kaari syveni huomattavasti, kun tallillinen hevosia vastasi.
- Sinä kaunis, huokaisin ja valutin kättäni pitkin hienopiirteistä kuperaa nenäpiitä. En varmasti koskaan lakkaisi ihmettelemästä hevoseni kauneutta, kuinka se onnistuikin olemaan täydellisen herkkä ja upean näköinen päivästä toiseen.

Lähdin varustehuoneeseen hakemaan harjapakkia ja ratsastusvarusteita. Törmäsin siellä Jennaan, joka selvästikin etsi jotakin hevosensa varustelaatikosta.
- Moi, Jenna, tervehdin varovasti. Nuori nainen käännähti ympäri, hymyili aurinkoisesti ja kysyi:
- Ratsastamaanko menossa?
- Jep, lähden vähän maastoon Aminahin kanssa.
- Mä voisin tulla mukaan Mannilla, jos odotat sen aikaa et löydän takajalan jännesuojat. Ne on kadonnu jonnekin erittäin mystisesti! Jenna tuskaili ja alkoi taas kaivelemaan tavaroita.
- No, mulla kestää kuitenkin melko kauan kaiken maailman varusteiden laitoin kanssa, että älä pidä turhaa kiirettä, nauroin ja lähdin sitten takaisin hevoseni luo. Oli aina mukava saada maastoseuraa, varsinkin, kun en tuntenut vielä paikkoja kovinkaan hyvin.

Harjattuani Aminahin aloin laittamaan sille suojia jalkoihin. Tamma tiesi nyt pääsevänsä kunnolla liikkumaan, eikä se olisi millään malttanu seisoa.
- Nyt lopeta, tiuskaisin sille viimein, kun hevonen oli kymmenennen kerran kiskaissut jalkansa pois ulottuviltani. - Tyhmä hevonen, ei varmasti lähdetä yhtään mihinkään, jos et anna laittaa näitä suojia!
Aminah vilkaisi minua kärttyisän näköisenä, mutta asettui sen verran, että sain suojat jalkoihin. Nousin ylös venyttäen kipeäksi mennyttä selkääni ja arvuuttelin sitten, olisiko ulkona vielä ötökkää vai ei. Ilma oli kyllä jo viileä, mutta toisaalta kosteus olisi saattanut ajaa hyttyset vielä yhdelle verenimemiskierrokselle, joten päätin lopulta laittaa korvahupun. Kun vaikea valinta oli tehty, satuloin ja suitsin tamman pikaisesti, vedin kypärän päähäni ja hanskat käteeni, nappasin lyhyen raipan mukaani ja lähdin tallipihalle. Jenna oli pannut tuulemaan ja oli jo siellä kirsitelemässä ratsunsa satulavyötä. Kauniin värinen suomenhevonen oli Aminahia isompi ja huomattavasti jämäkämpi.
- Kumpikohan näistä menee lujempaa? Jenna mietti. Minä virnistin ja osoitin peukalolla omaa hevostani, joka pomppi kuin sähköjänis eikä malttanut seisoa sen vertaa, että olisin päässyt selkään. Jouduin hyppäämään kyytiin vauhdista ja kääntämään pientä volttia sen aikaa, että seuralaisenikin pääsi satulaan.
- Mä meen kuitenkin alusta eellä, jos et tunne kunnolla maastoja, mut sit kun mennään laukkaa, niin voitte karauttaa ohi, jos se nyt niin nopea on, Jenna nauroi.
- Ookoo!

Niin me lähdimme peräkanaa tallipihasta, Manni, jonka käynti oli pitkä ja vetävä, sekä Aminah, joka sipsutti lyhyin askelin ja nyki ohjia alituiseen. Ohitimme käynnissä tarhat ja kun saavuimme metsänrajaan, siirryimme raviin. Manni ravasi hyvin vauhdikkaasti, mutta tammani pysyi hyvin perässä ja venytti askeltaan nauttien. Minä kevensin nopeasti ja yritin pysyä kartalla siltä varalta, että tulisin tänne toistekin.
- Käydään Hiekkajärven rannalla ja tullaan vähän kiertotietä pois, niin että saadaan kunnolla laukata, Jenna ilmoitti minulle ja käytti pohkeitaan saaden Mannin lisäämään vielä kierroksia. Aminah haki selvästi lupaa laukata, mutta sitä en sille antanut, vaan pidin ohjan kädessä ja pohkeet lähellä, ravi piteni pitenemistään.

Pitkän ravipätkän jälkeen jarrutimme käyntiin ja kävelimme sen aikaa, että olimme itse saaneet hengityksen tasaantumaan - hevoset eivät olleet yhtään hionneet tai hengästyneet. Pian näkyviin ilmestyi hyisen oloinen järvi, pehmyt hiekkaranta ja pieni Hiekkasaari. Ratsastimme ohi laiturin kohti saarta hetken matkaa, mutta sitten Jenna pysäytti Mannin.
- Täs voisi uittaa.
- Tämä ei kyllä ui, minä epäilin. Aminah tuijotti vettä korvat takakenossa ja liikehti levottomana.
- Tämä kyllä ui! Jenna ilmoitti ja napautti Mannia jaloillaan. Ori lähti kuuliaisesti reipasta käyntiä vettä kohden eikä hidastanut osuessaan veteen. Se sai marssia eteenpäin niin kauan, että vettä oli mahaan saakka, mutta sitten Jenna käänsi hevosen ympäri.
- Anna tulla vaan!
Minä puristin jalkani tammani kylkiin ja sain sen astumaan muutaman epäröivän askeleen. Vedenrajaan saavuttaessa se veti pään väkisin alas, maistoi vähän vettä ja pärskähti sitten. Aminah kuopaisi pehmyttä hiekkaa, jännitti lihaksensa ja ennen kuin ehdin sanoa seis, hevonen hyppäsi ison loikan järveen. Vesi lensi ja oli lähellä, etten minäkin lentänyt.
- Hullu, hengähdin ja keräsin ohjat takaisin käteen, mutta taputin sitten hevosta - olihan se ollut aika urhea.

Paluumatkalla laukkasimme huiman pitkän pätkän, Mannin pannessa parastaan, mutta Aminah oli jo kivasti kuumunut ja vauhtiin päästessään se ohitti suomenhevosen kirkkaasti. Tamma ei olisi millään jaksanut jarruttaa, mutta minä en antanut periksi vaan tein pidätteitä, kunnes olimme turvallisesti käynnissä. Jenna hevosineen saapui hetken kuluttua.
- Ihan reippaastihan se menee, tyttö naurahti ja taputti hionnutta hevostaan.
- Eiköhän oteta vähän ravia ja mennään sit käynnissä tallille? Mun ainakin pitäisi käydä vielä kentällä vähän taivuttelemassa, tai se on huomenna jäykkä kuin mikä, ehdotin. Jenna nyökkäsi ja päästi yhä energisen hevosensa raville. Lenkki oli ollut mitä mainioin!


kommentoin nyt tähän vaikka et tuntsaa hoitelekaan: kiva ensimmäinen hoito:) aminah on tosi nätti heppa, kiva että saatiin se tänne meille varpusuohon;) -saara

[Wikke]

Tutustuminen with Migdi ja Iina : )

Ja ainiin Migti täti : saiko jo laittaa tämän hoidon? : D En katosh oikeen tiedä

Tuijotin hiljaista Varpusuon pihaa aamulla, siellä ei vielä ollut näin aikaisin lähes ketään. Tänään oli todellakin erikoinen päivä, minä ja Iina pääsimme koe ajalle kumpikin hoitamaan Migdin upeaa arabitamma Aminahia.
Lähdin kävelemään tallia päin. Tallissa kuului toimistosta vaimea pulina, avasin toimiston oven ja siellä istuivat Iina ja Migdi.
- Wikke, me ollaan odotettu sua jo ainakin 10 minuuttia myöhästeliä! Iina sanoi.
- No kun mä luulin että tähän aikaan täällä tuskin on edes ketään, eikös meillä ollut puhetta kello kymmenestä? Kysyin kummastuneena.
- Oli juu mutta kun mua jännitti niin paljon tänäinen, että päästäisiin yhdessä kokeilemaan Aminahia ja kun tulin tallille niin Migdikin oli ja ajateltiin alkaa odottamaan sua, Iina selosti.
- Onko se sitten jotain hyvää puuhaa?" Naurahdin samalla.
- Kyl varmaan, Migdi liittyi keskuteluun ja alkoi nauraa.
- Ai niin me ei varmaan tunneta kauheen hyvin?
- Joo ei taidetakkaan Wikke mutta varmasti tullaan tutustumaan nyt Aminahin myötä, Migdi vastasi
- Juu mutta voitaisko mennä jo Aminahin luo? Kysyin.
Hetken jutustelun jälkeen lähdimme kohti Aminahin karsinaa. Olin aikaisemmin jo ihaillut miten Migdi saattoi olla niin onnekas kun omisti iki ihanan Aminah tamman. Olin myös aikaisemmin käynyt hiukan kurkkailemassakin Migdin arabitammaa.

- Mulla olis tytöt teille pieni homma, Migdi sanoi hiljalleen.
- Niin mikä?
- Ajattelin mennä ratsastamaan Aminahia niin voisitte laittaan sen kuntoon?
- Joo mielellämme! Iinan kanssa huusimme Migdille yhteen ääneen.

Avasin rauhallisesti Aminahin karsinan. Huomasin miten Iina näpräsi sormiaan, häntä selvästi jännitti ,samoin minua.
Karsinan oven takaa ilmestyi ilmetty kaunotar. Lähes purskahdin itkuun nähdessäni sen kauneuden.
- Te varmaan pärjäättekin? Migdi kysyi ja oli lähdössä toimistoon päin.
- Juu,
Katsoin nuoren mutta upean arabin silmiä, ne olivat kuin timantit. En voinut kuin ihastella siron valkean Aminahin upeutta.
- Alotetaanko? Iina kysyi.
- Juu vaikka, puhdista sää kaviot ja mä voin harjata,
- No juu juu sulle Wikke tietenkin helpoimmat ja hauskimmat hommat ja mulle nää vaarallisimmat
- Älä Iina väitäkkään
Otin Aminahin karsinan ovessa olevasta harjalaatikosta viininpunaisen harjan ja aloin harjailla Aminahia. Iina vieressäni kökki ja yritti puhdistaa kavioita kaikin voimin.
Katsahdin kelloon ja se oli jo varttia vaille yksitoista.
Aloin nopeuttaa harjaamistani sillä Migdi varmaan jo odottelisi maneesissa esteiden kanssa.
Iina olikin jo saanut laitettua kaviot ja laittoi jo hivutus suojia takajalkoihin.
- Hurry Up! Kello on jo yksitoista, kehotin.
- Ite oot jäljessä Wikke eli laitappas se satula jo.

Lähdin kävelemään satulahuoneelle päin. Satulahuoneessa istui pari tallityttöä jotka hoitelivat toisten hevosten varusteita ja katsoivat minua ilkeästi ja supisivat jotain.
Ihan saamattomia lurjuksia, mietin kun otin satulaa. Satula oli juuri toisen tytön pään lähellä ja nostin hiukan satulaa ja tiputin sen toisen tytöistä päälle.
- Oho hups, kihitin sivusta.
- Siis mikä helkkarin tohelo olet! Tyttö katsoi meikit naamassaa.
En voinut katsella tytön naamaa pokkana ja aloin käkättämään tytön virnistykselle kajalit ja huulipunat levinneinä.
Tyttö katsoi hiukan nolona sivuun ja lähti äkkiä pois. Toinen tytöistä lähti perään ja nyrpisti nenäänsä minun kohdallani.
- Olet sinä Wikke aika raaka, Migdi katsoi sivusta nauraen.
- Öö joo tota sori ihan hirveesti en oikeesti oo tollanen, irvistin nolostuneen hymyn.
- Ei se mitään, noi tytöt ovat ennenkin nyrpistelleet neniänsä muille ja esittävät parhaita ratsastajia vaikka käyvät talutustunneilla, Migdi kikatti.
- No juu, meen tästä Aminahin hoitoa jatkamaan, sanoin.
Migdi nyökkäsi ja kääntyi samalla juuri talliin tulluttaa Jennaa kohti. Katsoin karsinaa ja Iina siellä vielä työsti suojia.
Aloin nostaa upo-uutta satulaa Aminahin selkään. Iina lähti hakemaan Aminahin meksikolaisia suitsia satulahuoneesta.

- Hahaa nyt ollaan kahdestaan, naurahdin Aminahille joka haisteli minut läpi kun kiristin satulavyötä.
- Oletpa sinä utelias! Naurahdin samaan sössöön. Hetken päästä Iina tuli suitsien kanssa ja alkoi selittää:
- Siis tuolla oli kaksi idioottia tyttöä, toisella oli meikit levinny ja ne niinku otti noi satula viilat ja alkoi rikkoo niillä satuloita! Huusin sit Jennan ja ne heitettiin ulos,
- Ai ne, ne tuli muaki vastaa, sanoin ja jatkoin satulan laittoa.
Saimme jo pian Aminahin hoidettua ja oli aika lähteä kutsumaan Migdi.
Migdi tuli hetken huutojen jälkeen ja katsoi meitä.
- No tehän olette aktiivipari! Hän naurahti ja otti Aminahin käsiinsä.
Lähdimme mukaan perässä. Ja aloimme katsoa kun Migdi nousi selkään maneesissa ja ihastelimme Iinan kanssa miten Migdi lähti Aminahin kanssa liikkeelle.

He verryttelivät hetken ja hetken kuluttua jo hyppäsivätkin. Ihastelin miten korkealta Aminah hyppäsi 80 senttimetrin kokoisen esteen tuosta vain.
Hetken kuluttua Iina kävi korottamassa esteen 100 cm ja katsoimme vain silmät pyöreinä kun Aminah hyppäsi sirosti sellaisenkin.

- Me varmaan lähdetään tästä? Aloin hieroa lähtösopimusta
- Ei tarvitsen teitä vielä! Migdi ilmoitti.
Hän pyysi meidät kentälle ja ojensi kypäränsä minulle ja kehotti nousemaan selkään.
- Mutta oikeastikko? Olin ihan kuin juhlahumussa.
- No mene jo vai etkö halua? Migdi katsoi minua kummasti
Nousin kysymyksen jälkeen selkään ja lähdin liikkeelle. Migdi oli suunnilleen samanpituinen kuin minä niin jalustimetkin olivat sopivat.
Tunsin kuin olisin lentänyt. Aminahin sirot askeleet olivat jotain upeata! Olin ihan innoissani.
Hetken kävelyn jälkeen tuli Iinan vuoro joka näytti myös yhtäläisesti nauttivan.
- Tuonne on päästävä useamminkin! Kiljahdin Migdille.
- No hyvä että innostuit, Migdi hymyili.

Kun Iinakin pääsi pois selästä niin Migdi sanoi että jatkaa siitä itse ja lähdimme Iinan kanssa kohti tallia.
- SE OLI JOTAIN HUIKEAA! Kiljaisin
- Niin oli, Iina sanoi samalla.
Illalla vielä mietin miten ihana Aminah oli!

Anteeksi tarinan laatu, mutta kyllä tota tein yli 5 tuntia että yritin ainakin.. No Kummiskin toivottavasti pidit : D

[Iina]

Astuin bussiin, leimasin bussikorttini, ja istahdin kuljettajan takana olevalle penkille. Samassa huomasin, että penkkiä taaempana istuivat Odelie ja Jasu. ”Ai moi tytöt” sanoin heille, ja erityisesti Odelie moikkasi minua. Keskustelimme varmaan koko matkan pelkästään hevosista, ja myös aika aikaisin ensi kesän suunnitelmista. Kun pääsimme bussipysäkiltä, niin näkyviin tuli kyltti Varpusuo 200 m . Käveltyämme sen tasan 200 metriä olimme perillä varpusuossa. Aminah näkyi tarhailevan yksikseen maneesin viereisessä tarhassa, mutta kohta olisi aika lähteä hakemaan tamma koehoitoa varten.

Nappasin heti tallista riimunnarun, ja lähdin Migdin kanssa hakemaan Aminahia tarhasta.
– Mitä mun kulta, sanoin ja rapsutin tamman päätä. Kliksautin narun kiinni, ja suljin portin perässäni. Migdi seurasi minua vähän matkan päästä, ja tarkkaili minun ja Aminahin yhteistyötä. Blackie ja Luy rupesivat hirnumaan, että päästä meidätkin talliin. Tallissa laitoin tamman ristikiinnitykseen, ja hain Migdin luvalla hänen harjapakkinsa Aminahille varustehuoneesta. Painuin äkkiä takasin käytävälle, ja rupesin harjaamaan tammaa. Tamma venytti alahuultaan niin lörpöksi, että olin katketa nauruun. Migdin kanssa käkätimme siinä varmaan viisi minuuttia, ennen kuin pystyimme jatkamaan harjausta kunnolla. Aminah katsoi meitä tyyliin että ”mikähän noita ihmisiä oikein vaivaa”.

Harjasimme Aminahin kuntoon, ja siinä välissä sain tekstiviestin. Näytöllä luki että 1 new message 3.9.2009 15:19 from Wikke. Kännykkäni avattua tekstarin siinä luki että: ”miten menee? peukut pystyyn” Laitoin kännykän Aminahin hoitopakkiin, ja sujautin tamman suitset sen pään yli. Aminah pureksi kuolaintaan innokkaasti, sillä se luultavasti tiesi pääsevänsä ratsastettavaksi. Migdi laittoi sille vielä ennen kentälle menoa sivuohjat, sillä tamma pitäisi saada kuulemma kulkemaan hieman pyöreämmin mitä nyt. Talutin kimon kentälle katseiden seuratessa minua, ja lopulta varmaan kaikki Varpusuon hengailijat, hoitajat, ja hevosenomistajat olivat kerääntyneet katsomaan kentälle kuinka suoriutuisin koeratsastuksesta.

Aluksi lähdimme liikkeelle aivan rauhallisessa käynnissä, ja myötäilin sen liikkeitä. Tamma käänsi korvansa minua kohti kuunnellakseen että tulisiko lisää ohjeita, mutta annoin sen kävellä vielä kierroksen kenttää käynnissä vapain ohjin. Sitten oli ”tosiratsastuksen” vuoro. Tamma siirtyi pehmeästi raviin, ja meni itse asiassa aika pyöreässä muodossa, joten siirsin sen pelkillä painoavuilla käyntiin, ja huusin Migdille että hän tulisi irrottamaan sivuohjat, ja sen jälkeen tamma kulki entistä rennommin. Siirsin sen pienen ravipätkän jälkeen käyntiin, ja aloin valmistella pohkeenväistöä. Seuraavan kulman jälkeen siirsin sisäpohkeen taakse ja ulkopohkeen eteen. Tamma liikkui väistön kaula kaarella höristen lemmekkäästi kentän vieressä odottelevalle Jaskalle, joka vastasi kiihkeästi.

Sitten olikin laukannoston vuoro. Sisäpohje eteen ja ulkopohje taakse – ja laukka nousi! Siellä sitten onnellisena istuin Aminahin laukassa myötäillen tamman sulavia askeleita. Siinä samassa se hyppäsi keskihalkaisijalla olevan puomin yli, minun huomaamattani, mutta se ei kyllä edes tuntunut. Lopulta hidastin tamman suoraan laukasta pysähdykseen, ja katsomosta kuului taputusta. Jäähdyttelimme tamman kanssa viisi kierrosta, kunnes tulin pois selästä.

Talutin Aminahia hetken aikaa tallin pihalla Migdin otettua suitset pois päästä. Kun päästin sen karsinaan, niin tamma hyökkäsi juuri tuodun heinäkasan kimppuun. Sitten se joi ahnaasti, ja harjasimme sen pikavauhtia, jotta Aminah saisi ruokailla rauhassa. Samalla kuului sadepisaroiden ropinaa. Migdi sanoi, että joutuisin nyt varsinaiseen tulikokeeseen, sillä Aminah tarvitsisi loimen, jotta se voisi mennä ulos, vaikka satoi.

Lähestyin loimen kanssa Aminahin karsinaa, ja tamma luimisti korvansa heti, vaikka Migdi käski sitä. Kun pääsin karsinaan, niin siitähän syntyi oikea soppa. Aminah näykki minua koko ajan, vaikka laitoin loimea ihan rauhallisesti. Lopulta silitettyäni sitä jonkun aikaa nostin loimen ihan rauhallisesti tamman selkään, ja odotin sen reaktiota. Kun se alistui viimein siihen, että loimi laitettaisiin päälle, niin se myös rentoutui. Siinä sitten kiinnitin loimen edestä pikalukolla, mahasta loimivyöllä, ja takaa häntäremmillä. Sitten talutin tamman tarhailemaan, ja menin puhumaan Migdin kanssa.

”Sinähän pärjäsit oikein hyvin tamman kanssa” tämä sanoi.
”Kyllä se tuntui juu ihan mukavalta hepalta” sanoin tytölle.
”No laitan sinulle huomenna viestiä että kuinka kävi” Migdi sanoi, ja lähti kävelemään tallille päin. Minä huomasin kellon olevan jo ilta kahdeksan, joten olisi lähdettävä bussipysäkille, jos meinaisin keritä päivän viimeiselle vuorolle. Hain kamppeeni tallissa, huusin moi, ja lähdin lampsimaan kohti 500 metrin päässä olevaa pysäkkiä.

toivottavasti onnistaa:)(ja sori oikeesti tein tätä just jonku 5h mut ei oikeen onnistunu)

[Migdi]

Kiitos kummallekin, Wikke ja Iina, hienoista tarinoista ja siitä, että jaksoitte selvästi panostaa tähän. Valinta oli supervaikea, mutta tällä kertaa päätin, että Iina pääsee tamman hoitajaksi. Kiitos Wikke, että jaksoit kirjoittaa noin pitkän ja upean tarinan, ja toivon, että löydät vielä mieleisesi hoitohevosen (:

Iina voi aloittaa milloin haluaa! Aluksi toivoisin, että et kipuaisi selkään vaan tutustuisit hevoseen kaikessa rauhassa maasta käsin. Aminahia voi liikuttaa kyllä maasta käsin. Minua voit käyttää tarinoissasi niin paljon kuin haluat. Jos tulee kysyttävää, laita yksärillä (:

[Iina]

Ensitapaaminen – onkohan hän minulle se oikea?

Jännittynein askelin kävelin kohti Varpusuota. Tänään olisi ensimmäinen päiväni hoitaa ihanaa Aminah-tammaa, jonka hoitajaksi olin päässyt. Olin kyllä käynyt kuukauden verran Varpusuossa ennen kuin minut valittiin hommaan koehoidon perusteella.

Tallin pihalla kävi kova kuhina, koska tämän päivän tuntilaisista osa oli jo saapunut tallille. Astuin ison Horzen kassini kanssa sisään talliin, jossa käytävällä ketjuissa nuokkui pari hevosta. Kimo arabi – hetkinen Aminah seisoi virkeän näköisenä tummahiuksisen tytön harjauksessa, ja ryntäsin puhumaan Migdille, jonka tunnistin harjaajaksi.

”Ai moi Iina” hän tervehti minun rapsuttaessani tammaa korvan takaa.
”Moi mitäs meinaat tehdä tämän kanssa tänään” kysäisin tytöltä kun Aminah rupesi tekemään tarkistusta taskuilleni herkkujen varalta.

”No ajattelin mennä maastoilemaan, haluaisitko mukaan” hän kysyi minulta.
”Joo mutta mulla ei ole hevosta” sanoin surkeana.
”Minä voin kysyä Jennalta saatko jonkun hevosen lainaksi” Migdi sanoi, iski silmää, ja lähti etsimään Jennaa. Kohta hän tuli ja sanoi että Jennan puolesta saisin lähteä mieluiten Hennalla, ja niin satuloin mitä nopeimmiten ruunikon suomenhevostamman jotta pääsisimme matkaan. Kymmenen minuutin kuluttua pihalle asteli kaksi kiiltäväkarvaista, steppaavaa tammaa, ja niin nousimme selkään, ja suuntasimme käynnissä kohti varpusuon hienoja maastoja.

Maastossa hevoset olivat oikein intopiukassa. Henna steppasi kun pysähdyimme hetkeksi levähtämään laukkasuoran jälkeen, ja Aminahkin puuskutti ihan kunnolla. Juotimme tammat laavulla olevasta kaivosta, koska siinä oli muutama ämpäri, ja sitten jatkoimme matkaa rauhallisesti. Ravasimme tallille, ja kävelimme kymmenen minuuttia vielä käyntiä kentällä, ja sitten Migdi ja minä tulimme kummatkin alas satulasta.

Talutin Hennan talliin, riisuin sen, huolsin sen varusteet, ja lampsin Aminahin karsinalle. Hei kulti, tuun taas huomenna moikkaamaan sua, sanoin, ja lähdin taukohuoneen kautta pihalle odottamaan kyytiäni

Iina & Aminah 1 hm

[Iina]

Menin hakemaan pyöräni vajasta, ja lähdin polkemaan kohti tallia. Onneksi meiltä ei ollut pitkää matkaa, ja n. kilsan päästä tallin katto näkyikin jo. Olin ottanut taskuuni omenan evääksi ja juompapullon ahtasin tarakalle hupparin lisäksi. Kun pääsin tallipihalle, jätin pyörän seinän eteen ja lähdin oitis talliin katsomaan Aminahia.- No heippa taas, tyttö!Tervehdin halaten tammaa.
Se viskaisi päätään ja haistoi heti taskuani. Se yritti ottaa sieltä jotain.- Amsku! Se omena on mun, naurahdin. Lähdin pian hakemaan tamman suitsia satulahuoneesta. Minun oli tarkoitus mennä tänään ensimmäistä kertaa ratsaille, ja vähän jännitti miten käy. Heitin satulan sen selkään, ja kiristin vyön, mistä Aminah ei suuttunut. Pujotin ohjat tamman kaulalle ja tarjosin kuolaimia sille. Hain vielä kypärän ja laitoin remmit kiinni, ja sitten lähdin taluttamaan arabia kentälle. Aurinko pilkisti pilvien takaa, joten kääräisin hiukan hihoja.
Kun kaarsin tamman kentän keskelle, tuli seuraava ongelma. Miten pääsen sen selkään..?
Katselin ympärilleni ja näin onnekseni kentän kulmassa pari tuolia. Talutin Aminahin lähemmäs ja asetin tuolin sen selän vierelle. Nousin huterasti seisomaan tuolille ja kokosin ohjat. Juuri kun olin yrittämässä kiivetä Amskun selkään, kuulin naurua aidalla.
- Hyvin menee, Insku! Migdi naurahti.Hymyilin ilkikurisesti ja yritin toisen kerran, mutta tälläkertaa tuoli meinasi kaatua juuri silloin ja horjahdin kyykylleni. - Ei tästä tule mitään! Tuhahdin.
Kokosin ohjat uuudelleen kun nousin seisomaan.- Heilauta ensin toinen jalkasi hevosen yli, Jenna neuvoi.Tein työtä käskettyä ja nostin oikean jalkani Amskun jalustimeen. Sitten tarrasin sen harjaan ja hyppäsin tasapainoon. Meinasin jälleen pudota toiselta puolelta alas, mutta otin otteen harjasta.- Hyvä! sitten vain menoksi. Minun pitää lähteä hakemaan hevosia tarhasta, Jenna sanoi.Nyökkäsin ja annoin pohkeita. Aminah tallusti uraa pitkin nätisti, kun minä kiikuin sen selässä. Se oli aika hauskaa. Yksi selkään nousukin oli aiheittanut tuskaa..mutta tässä minä nyt istuin. Istuin syvällä selällä ja rentouduin. Annoin jalkani roikkua pitkinä hevosen kylkiä vasten jalustimissa. Teimme pari volttia, ja sitten käskin raviin. Aminahilla oli isot askeleet. Se lähti raviin innoissaan. Pidin harjasta kiinni ja meinasin jälleen liukua alas, mutta hinasin itseni keskelle selkää.Teimme pysähdyksiä ja voltteja ja vaihdoimme suunnan. Sitten halusin laukata. Annoin laukkakäskyn ja Amsku lähti reippaaseen, mutta pehmeään laukkaan. Menimme pääty-ympyrällä laukan työskentelyä jonkin aikaa, ja kohta se laukkasi pyöreästi ja kuuliaisesti allani. Sitten siirsin tamman ravin kautta käyntiin, ja kävelin vielä viisi kierrosta, ja tulin selästä alas kaarrossa. Nostin jalustimet ylös, löysäsin vyön, ja lähdin kävelemään tallille.

Talutin Amskun uupuneena, mutta iloisena talliin.
- Oliko mukavaa? Jenna kysyi Soren karsinasta. - Todella! Amsku oli ihana, vaikka minä olinkin surkea, vastasin iloisena taputtaen tammaa kaulalle.
Jenna hymyili leveästi ja jatkoi Soren harjaamista. - Tämä poika on piehtaroinut mudassa, eikä likaa saa millään pois, tyttö selitti hinkaten Soren selkää.
Naurahdin samalla suitsia ottaessa. Kun olin harjannut Aminahin, Jenna ilmestyi taas satulahuoneesta. - Mennään viemään Amsku ja Henna väliaikaisesti kahdestaan tarhaan, Jenna selitti. - Okei, hain riimun ja narun! menin pyörälle ja nappasin tangoltani kamat. Ne olivat aivan uudet! Jenna oli jo laittanut Hennalle riimun ja odotti nyt minua. Pujotin riimun sen turvasta ja laitoin remmin kiinni. SItten napsautin narun ja lähdimme peräkanaa kohti tarhoja. Menimme maneesin vierelle, jossa oli kaksi tarhaa. Jenna kertoi missä tammat laidunsivat.Päästimme ne toiseen tarhaaan yhdessä juoksentelemaan.
Amsku mutusti ruohoa ja Henna pukitteli innoissaan. Kohta molemmat tammat olivat piehtaroimassa.- Katso kuinka ihania ne ovat, huokaisin.
- Niin. Menen nyt viemään loputkin hevoset tarhoihin, huomenna on luvattu tosi kylmää, eikä silloin kannata hevosten olla kauheasti ulkona, ja kuulemma voi ukkostaakin, Jenna sanoi lähtien paikalta. Jäin nojaamaan aitaan katsellen miten Aminah nousi seisomaan ja ravasi luokseni.
- Sinä olet hieno tyttö, sanoin rapsuttaen sen otsaa.
Amsku hirnahti ja lähti taas laukkaamaan kohti Hennaa.
No, lähdimpä sitten talliin takaisin hetken katseltua.
Jenna oli taluttamassa Jaskaa ja Blackieta samaan tarhaan.
- Mä voin auttaa! tarjouduin ottaen Blackien riimunnarusta kiinni.
Jenna kiitti ja päästi Jaskan juoksemaan läheisimmälle tarhalle. Blacu yritti rynnätä myös, mutta ehdin juuri ja juuri ottamaan sen riimun päästä. Lähdin heti talliin putsaamaan Aminahin karsinaa. Kun olin kipannut kottarit lantalaan, menin syömään sen omenani,sitten lähdin kotiin.


Iina & Aminah 2 hm

[Migdi]

Toivottavasti sopii, että annan välillä näin rakentavaa palautetta hoidostasi, Iina (:

Ensimmäiset kaksi hoitoa olivat hyviä! On kiva, että tulette mukavasti toimeen Aminahin kanssa, se antaa minullekin luottamusta, että hevoseni kanssa pärjätään. Tarinasi ovat elämänmakuisia ja realistisia, ja niitä on aina kiva lukea!

On ihan ok että kiipesit selkään ottamaan vähän tuntumaa ja saat toki jatkossakin ratsastella, mutta toivoisin, ettet vetäisi ainakaan mitään hiki/hyppytreenejä joka hoitokerta. Tamman kanssa saa tehdä vaikka mitä - juoksuttaa liinassa, irtojuoksuttaa, irtohypyttää, talutella maastossa, kokeilla "poni"agilityä, tehdä maastakäsin luottamus- ja johtajuusharjoituksia sekä tietenkin harjailla ynnä muuta.

Jos laittaist tarinaasi vielä muutaman kappalejaon, se helppottaisi lukemista huomattavasti! 1. hoitotarinassa ne ovatkin hienosti, kakkoseen olisi muutama ollut ehkä paikallaan tasapainottamassa tarinan kulkua (:

Hienosti menee, jatka vain samaan malliin!
____________________________________________

1.9. Kouluvalmennusta Jennan johdolla

Jennan saapuessa kentälle olin kävellyt Aminahin kanssa kymmenisen minuuttia. Se oli helposti kuumuvalle ja innokkaalle tammalle liikaa, mutta olin halunnut olla ajoissa ensimmäisellä valmennustunnillani Varpusuossa. Sitä ennen olin tuhlannut puoli tuntia kimon harjaamiseen ja lähes toisen mokoman sen varustamiseen. Olin käärinyt puhtaita viininpunaisia pinteleitä Aminahin jalkoihin hartaudella, ja se jälkeen tapellut tamman kanssa suitsinnan aikana. Loppujen lopuksi hevonen oli tyylikäs ja valmis lähtemään koulutreeniin, mutta minä olin likainen, hikinen ja limainen ja hiukseni muistuttivat harakanpesää. Olin kuitenkin vain henkäissyt syvään, painanut kypärän päähäni, napannut raipan ja lähtenyt taluttamaan Aminahia maneesiin.

- Aloitetaanpa siten, että ravissa kevennätte kaksi ylhäällä ja istutte yhden alas. Sitten vasta saatte lopettaa, kun pääsette tasaisessa rytmissä kaksi kierrosta ympäri! Jenna ilmoitti.
Minä pyysin Aminahin raviin kevyellä painalluksella. Se säntäsi tanssien eteenpäin ja nakkeli samalla niskojaan kuin ilmoittaakseen, että oli jo kyllästynyt kävelyyn ja halusi toimintaa. Harjoitus oli minulle kuitenkin tuttu ja sain pian rytmistä kiinni, vaikka ratsuni ei juuri helpottanut asiaa.
- Migdi ja Aminah on jo vanhoja konkareita! Teillä näyttää sujuvan hyvin, voit jatkaa tavallisesti keventäen, Jenna hymyili. Minä ryhdyin keventämään normaaliin tahtiin ja aloitin raviverryttelyn isoilla ympyröillä, jotta saisin Aminahin hiukan taipumaan. Se oli alkuun hyvin hankala ja jäykkä eikä viitsinyt venyttää kapeita kylkiään, vaan jäkitti suorana kuolainta purren. Yritin pysyä rauhallisena ja taivutin tammaa vähän, mutta pitkiä pätkiä, jolloin se alkoi pikkuhiljaa joustaa ensin niskasta, sitten kaulasta ja lopulta koko rungosta.

Seuraava tehtävä oli hankalan kuuloinen, mutta tiesin Aminahin suoriutuvan siitä – se oli erittäin herkkä istunnalle eikä vaatinyt ohjasmerkkiä kääntymiseen, jos vain itse malttaisin keskittyä tarpeeksi siihen, että ohjasin sitä painoavuilla ympyrän kaarelle. Käynnissä tamma pysyikin hienosti uralla, mitä nyt tuntui vähän epävarmalta etenemään kunnon tuntuman puuttuessa. Ravissa se ei kuitenkaan osannut reagoida muuten kuin kiihdyttämällä, ja pian sen vauhti alkoi olla sitä luokkaa, että oli parhainta siirtyä käyntiin.
- Ehkä on parempi ottaa vielä hetkeksi käyntiin ja ohjat solmusta, Jennakin huomasi ja tuli avuksi, kun Aminah ei olisi halunnut jarruttaa käyntiin sen vertaa, että saisin ohjat takaisin käteen. Sitten palasimme takaisin keskiympyrälle.
- Oikein Migdi, hienosti teit pysähdyksen, mutta pidä silti pohkeesi lähellä Aminahin kylkiä, vaikka pysähtyisit sen kanssa. Yleensä, varsinkin herkemmät hevoset eivät pidä, jos ne jättää yksin pysähdyksen aikana. Korjaa myös pohjettasi vähän eteenpäin, että istut suorana satulassa. Sekin saattaa tuottaa ongelmia, kun joudut vähän jarruttelemaan Aminahin menoa, Jenna neuvoi.
Minä korjasin jalan asennon ja muistin pitää pohkeeni lähellä, vaikka ongelmia se tuottikin – painetta ei arabin kyljessä saanut olla yhtään, mutta kuitenkin tuki tuli pysyä. Raviinsiirtyminen oli hiukan kiireinen, mutta siitä tamma sitten asettui ja alkoi taipua sisäpohkeeni ympärille hyvin alleen polkien.

Seuraavaksi aloitimme laukkatyöskentelyn.
- Sieltä tulee seuraavaksi näköjään Migdi. Valmistele, se on hyvin tärkeää, ettei yhtäkkiä anna apuja. Hyvä, laukkahan nousi oikein mallikkaasti! Jatkuu loppuun asti, ei kiirettä, käyntiin ja taputa! Jenna opasti, kun tulimme ensimmäiseen nostoon.
Aminah oli kyllä kuumunut, mutta vastasi silti pidätteisiin – lähinnä sen innostuminen näkyi erittäin räjähtävinä nostoina ja pomppimisena, kun tamma protestoi ohjan käytöstä. Laukka ei kuitenkaan ollut erityisen kiihkeä, kunhan vain itse maltoin olla rennosti ja antaa hevoselle tilaa edetä, käsijarru päällä ratsastamisesta se hermostui välittömästi.
- Kaikki istuu harjoitusraviin! Hiljentäkää vähän vauhtia, puolipidätteitä ja valmistautukaa nostamaan oikea laukka. Ja laukka! Jenna huusi meille ohjeita.
Tammani nosti hyvin laukan, haki kuolaintukea ja laukka tasaisesti jonkin matkaa, kunnes tuli aika ottaa raviin. Aminah oli sen verran kuumunut, ettei homma ollutkaan ihan niin yksinkertainen kuin olin ajatellut, mutta tämäkin ongelma ratkesi sillä, että tarkistin oman istuntani, asentoni ja ohjan käyttöni. Sitten siirryimmekin tasapainoharjoituksiin.

Ensimmäinen tehtävä, maailmanympärysmatka, oli helppo, joskin vaati hiukan venyttelyä, että jalka nousi koulusatulan takakaaren yli tarpeeksi korkealta. Samoin hevosen korvien koskettaminen onnistui vasta, kun pinnistin itseni äärimmilleen. Tamma seisoi kyllä hienosti aloillaan, mutta tuntui aika jännittyneeltä – tällainen temppuilu oli sille ihan uusi juttu. Satulan päällä polvilleen oleminen ja voltin tekeminen oli minusta kaikkein hankalinta, mutta sujui, kun oikein yritin, vaikka tasapaino olikin koetuksella…
Viimeinen juttu, estehyppy, ei pelottanut Aminahia, mutta minua kylläkin – ilman ohjia minulla ei olisi tuntumaa suuhun ja näin ollen en voinut kuin istua syvälle satulaan ja käyttää vatsalihaksia, jos ratsuni olisi päättänyt intoilla. Se ottikin huiman vauhdin pikku pystylle korvat hörössä, mutta tuli yllättäen nopeasti takaisin ja tanssi aloillaan sen aikaa, että sain ohjat solmusta. Hyppääminen ilman ohjia tuntui jännittävältä, mutta silti hauskalta – pitäisi kokeilla sitä joskus myöhemminkin!

[Iina]

Juu : ) Kiitoksia paljon kommenteista.

En aio kyllä vielä paljon edes ratsastella, enkä varsinkaan hypätä. Ens kerralla olis juoksutuksen vuoro : D

tähän tulee tarina myöhemmin.

[Iina]

Kävelin kohti tallia. Odotin jo innolla sillä saisin tänään mennä Amskun kanssa maastoon! Avasin tallin oven ja heti ensimmäiseksi kun astuin talliin, niin näin heti ensimmäiseksi Hennan ja tamman hoitajan Jutan.
"Moi" Sanoin.
"Hei, olen menissa Hennan kanssa maastoon." Jutta sanoi.
"Ai, minäkin olen. Voisinko tulla kanssasi kun olen seuraa aina vailla maastossa." Kysyin, ja avasinAminahin karsinan.
"Tottakai." Jutta vastasi.

Hain Aminahin harjat ja aloin hoitaa tammaa. Se nautti kun kutitin sitä harjan alta. Kun olin harjannut tamman nostin sen kaviot. Ne olivat aika painavat. Kun olin saanut kaikki kaviot otettua hain Aminahin varusteet. Juttakin tuli hakemaan Hennan kamat. Laitoin Aminahille satulan, tamma ei ollut enää melkeinpä yhtään peloissaan kun laitoin sen selkään. Suitset se otti heti ja pian olin valmis lähtemään. Laitoin vielä Aminahille pintelit.
"Mä olen valmis." Sanoin.
"Joo, niin määkin." Jutta sanoi ja lähti taluttamaan Hennaa ulos.
Minä talutin Aminahin perässä. Noustessani selkään tamma steppasi jo tallin pihassa. Henna meni ensin koska Aminah kävi todella kuumana.

"Huh, huh! Ompa tässä pidättelemistä.", sanoin.
"Kyllä se pian rauhoittuu." Jutta sanoi. Henna meni nätisti edessämme. Yhtäkkiä lintu nousi lentoon pusikosta. Henna pelästyi suunnattomasti ja lähti aikas hirmuiseen laukkaan.
Aminahkin vähän hätkähti.
"Prr.. prr.. Soo.." Jutta huusi, ja koitti pidättää tammaa.
"Pidätä sitä.. Amsku.. Prrr!", sanoin kun Aminahkinalkoi vähitellen hermostua.
Lopulta Henna pysähtyi, ja Jutta oikean jalustimeni takaisin jalkaan ja jatkoimme matkaa. Henna alkoi vähitellen rauhoittua, kun menin Aminahilla edessä.

"Ravataanko vähän?", Jutta kysyi.
"Vähän vain.." Sanoin ja puristin hieman pohkeilla tamman kylkiä jolloin se lähti heti raviin. Aminah ravasi rauhassa, kun taas Henna rynni eteenpäin. Sain kuitenkin pidätettyä tammaa, jottei se lähtenyt Hennan mukaan. Ravasimme pitkän suoran ja sitten siirryimme käyntiin.
"Hyvinhän se meni!", Jutta sanoi.
"No joo, kai.." Sanoin ja taputin Amskua.
Menimme aika kauan käyntiä kun Jutta kysyi:
"Mennäänkö pieni pätkä laukkaa.. Siis ihan pieni.." Jutta sanoi.
"No ihan pari askelta." Sanoin. Jutta nosti hitaan ja rauhallisen laukan vierellämme. Aminah hieman innostui ensin mutta rauhoittui melkeinpä heti. Laukkasimme pienen matkan ja siirryimme raviin.

"Olemme pian tallilla.", Jutta sanoi ja siirsi käyntiin.
"Okei. Amsku on kyllä maailman paras!" Sanoin ja taputin tammaa hellästi kaulalle.
Aminah hieman puhisi ja otti pari ruohotupsua jäätyneestä maasta. Pian olimme tallilla. Vein Aminahin karsinaansa ja otin pintelit ja muut varusteet pois. Harjasin tamman perinpohjaisesti, ja se nautti kun harjasin sitä selästä. Annoin tammalle vielä omenan ja sitten vein sen harjat pois. Puhuimme Jutan kanssa hetken kuinka ihania hoitohevosemme olivatkaan ja sitten menin vielä sanomaan hyvää yötä Aminahille. "Nähdään huomenna! rakas!" Sanoin ja annoin tammalle halin. "Olet niin ihana.." Aminah nosti päänsä ylös ja hamusi taskujani. "No, vielä yksi. "Sanoin naurahtaen ja annoin tammalle heppanamin. Lähdin tallilta yhdessä Wiken ja Odelien kanssa.

Sori kun tuli lyhyt..

Iina & Aminah 3 hm

[Migdi]

Odelien koulutunti 28.8.

- Kaksi minuuttia aikaa laittaa jalustimet ja kiristää satulavyöt ja olla liikkeessä, Odelie ilmoitti saapuessaan maneesiin pitämään koulutuntia, ja minulle tuli pikkuinen hoppu. Aminah pullisti enkä saanut satulavyötä kireälle, jalustinhihnat temppuilivat, raippa oli lennähtänyt kauas hevosesta… mutta jotenkuten sain itseni satulaan ja valmiiksi ennen kuin Odelie alkoi luetella lisää tehtäviä. Jo alkukäynneissä piti tarkistaa istunta, ja minulle huomautettiin liian kireästä tuntumasta alkukäynneissä. Se oli totta – heti kun itse istuin alas satulaan ja rentouduin, hevonenkin rauhoittui.

- Noniin, eiköhän ne hevoset ole tarpeeksi lämmitelleet ja laikotelleet, nyt aletaan heti hommiin niin, että viette hevoset takaisin kaartoon. Se Aminah näyttää sen verran virkeältä, että voit sen viedä vähän kauemmas muista. Wikke pysäyttää hevosensa jo siihen. Sitten.. Aletaan taivuttamaan hevosta, eli päästetään toinen ohja ihan löysälle ja toinen ohja kireäksi. Vedätte hevosen pään teidän varpaisiin kiinni. Näin teette molemmille puolille ainakin kymmenen kertaa, Odelie saneli ohjeita. Ohjasin Aminahin toiseen laitaan, pois muiden lähettyviltä, ja aloin tehdä tehtävää. Se oli tammalleni uutta ja hevonen meinasikin aluksi lähteä kääntymään ohjan mukana, mutta ymmärsi fiksuna tyttönä kuitenkin lopulta, mitä haettiin, ja taipui kauniisti päästä ja kaulasta päästen lähes mutustelemaan kengänkärkiäni. Opettajakin kehui suoritustamme.
- Hieno hevonen, kehuin ratsuani suoristettuani sen ja taputin vaaleaa kaulaa Aminahin pärskiessä ja nyppiessä ohjia valmiina lähtemään matkaan. Pian se saikin luvan lähteä liikkeelle, mutta vain käynnissä, sillä tarkoitus oli harjoitella kunnollisia teräviä kulmia. Sen tamma kyllä osasi, joten kompastuskiveksi osoittautui se, että jaksoin istua ryhdikkäänä ja vaikuttaa hevoseen tarpeeksi pienin mutta selkein avuin. Saimme kuitenkin tehtyä muutamia oikein hyviä kulmia samalla kun Aminah alkoi rentoutua ja hakea kuolaintukea.
- Aminah kulkee nyt hyvin, anna sen hakea alas ja myötää muutenkin vähän ohjaa, Odelie opasti ja minä tein työtä käskettyä arabin venyessä nätisti eteen-alas. Se työskenteli selällä ja takaosalla ja tuntui hyvältä, mutta varmasti innostuisi taas liikaa, kun siirtyisimme raviin. Sen aika ei kuitenkaan ollut vielä – kulmien tekoa piti jatkaa ja samalla ottaa avoa pitkillä sivuilla.

Ennen kuin aloitimme, Odelie pisti musiikin päälle tuomaan rytmiä. Aminah säikähti uutta ääntä tosissaan, pomppasi ilmaan ja pyöritteli silmiään sille niin ominaiseen tapaan, mutta tasoittui onneksi pian ja saatoin alkaa työstämään sitä normaaliin tapaan kunhan olin ensin korjannut asentoni pienen horjahduksen jälkeen. Odelie neuvoi minua taivuttamaan enemmän ja käyttämään paremmin sisäpohjetta, jotta tamma alkaisi liikkua selvästi kolmella uralla. Liike oli meille aika vaikea, mutta hyvää harjoitusta, ja tunsin todella jotain kehitystä tapahtuneen, kun lopetimme ja siirryimme raviin.
- Selkä suoraksi, lapaluut yhteen, lantio eteen. Kantapäät alas, varpaan menosuuntaan ja katse eteenpäin. Hevoset eivät saa möngertää siellä, kun jotkut etanat, vaan pistätte ne kunnolla liikkumaan. Otetaan lyhyidensivujen keskipisteessä voltit ja aletaan kokeilemaan suoraan ravista pysähtymistä. Aminah siltä vaikka ensin, Odelie huikkasi.
Aminah ravasi tapansa mukaan vauhdikkaasti, korkealle ja kunnolla takajaloilla, mutta toisin kuin olin ennustanut, se oli pysynyt mukavan rauhallisena ja kuunteli kuolainta mutustaen pidätteitä, ja jopa jonkinasteinen peräänanto oli pysynyt. Pysähdys ei tainnut olla ihan tasajaloin, mutta raviinsiirtyminen tuntui hyvältä ja ripeältä.

Kun kaikki olivat suorittaneet tehtävän, jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle ja aloimme harjoittelemaan kunnollista ympyrällä ratsastusta. Aminah taipui lähes liikaa, mutta tuntui hyvältä, enkä juurikaan alkanut jännittää Odelien antaessa meille ohjeita laukkatehtävään.
- Ja laukkaa! tyttö komensi. Aminah ponnisti siltä seisomalta nopeampaan askellajiin ja ihme kyllä, suostui myös lyhentämään laukkaa erittäin kauniisti. Taputin sitä tyytyväisenä kaulalle ja tunsin suurta ylpeyttä hienosta tammastani, joka toimi yllättävän hyvin! Se alkoi kuitenkin kuumumaan ja tiesin, ettei tätä iloa kauan kestäisi. Seuraava tehtävä oli suoralla laukkaaminen ympyrällä menemisen vastapainoksi.
- Seuraavaksi sitten Aminah. Ota kunnon pidätteet ennen kulmaa ja älä nosta ennen aikojasi laukkaa, se käy nyt vähän kuumana. Ja laukan nosto. Ota kunnolla puolipidätteitä ja ylläpidä peräänanto. Hidasta vieläkin reilusti tai se lähtee viemään sinua. Juuuri noin, opettajamme kertoi, ja vaikka minulle tuottikin hiukan hankaluuksia saada laukka rauhalliseksi, tasainen peräänanto pysyi ja suu säilyi pehmeänä.

- Otetaan vielä semmoinen pienenmoinen rata, eli eli.. Laukka nousee tuossa Katsomon jälkeen, pitkän sivun keskipisteessä laukassa teette voltin ja jatkatte eteen. Menette lyhyen sivun ravissa ja nostatte taas laukan. Pitkän sivun keskipisteessä tehdään keskiympyrä ja taas katsomon kohdalla siirrätte suoraan käyntiin. Välkky aloittakoon, Odelie ilmoitti. Rata kuulosti hankalalta varsinkin, kun Aminah oli niin virkeä, mutta onneksi olimme viimeisiä ja näin sain lisää aikaa tasoitella tammani. Sitten aloitin ratani, kuumissani mutta valmiina tekemään kelvollisen suorituksen.
- Nyt se kääntyi liian myöhään ympyrälle, ylläpidä laukka ja pidä se hevonen käsissä. Jousta ristiselästä ja lapaluut yhteen, juuri noin. Katso että hevonen taipuu kokoajan vähän sivuun. Ulko-ohja nyt jo vähän kireämmäksi ja ajat sen takaisin eteen ja alas!
Pienistä ongelmista huolimatta rata meni ihan hienosti, ja Aminah tuntui hyvältä. Taputtelin sitä tyytyväisenä kaulalle ja annoin ihan pitkää ohjaa samalla, kun Odelie antoi meille vielä palautteet koko tunnista. Minun pitäisi kiinnittää vielä enemmän huomiota istuntaan, jotta saisin ratsastettuani tammaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Sen aioinkin tehdä!