Yuff
Aloittelija
Posts: 53
|
Post by Yuff on Dec 30, 2009 16:03:10 GMT 2
Ennen kun alotan, pyydän anteeksi, Saara (ja Jennakin) etten ole täällä käynyt. Kai tallipaikka sentään on yhä auki? On ollut kiirettä työssäoppimisen ja muun kanssa /: 30. joulukuuta 2009 ErinomainenAskeleet vetivät minua kohti tallia. Pelkäsin että ihmiset syyttäisivät minua heitteillejätöstä tai jostain henkisestä murhasta, mutta onnekseni ainakin Saara toivotti minulle iloisesti huomenta ja kyseli, kun en ollut käynyt pitkään aikaan. " Joo, sori. On ollut paljon kiireitä. " Sanoin ja pudistin päätäni. Saara nyökytteli: " Niinhän meillä kaikilla. " Kävelin kohti Rosen karsinaa, jossa tamma katseli minua hieman kummastuneena, loukkaantunut sävy katseessaan. " Olen niin pahoillani. " Sanoin tammalle, ja silitin tämän tuuheaa talvikarvaa. Syyllisyys painoi mieltäni, ja tunsin Rosen poissaolevissa eleissä hivenen pettymystä. Petin oman hevoseni. Rose oli kasvanut valtavasti kuukaudessa. Mustanpäistärikkö turkki alkoi kukoistamaan näin talviaikaan, joka sai tamman näyttämään tavallista vaaleammalta. Sivelin tämän pehmeää turkkia ja pitkää harjaa. Jeeejeejoo... otsikko johtuu siitä et Rose sai ekan EO-sertin.
|
|