Mick turinoi

[Nana]

MILKY WAY n hoitopäiväkirja, johon kirjoittelee satunnaisesti omistaja Nana, sekä hoitaja Karoliina.

Mickille saa jättää riimun tarhaan.
Varusteissa noudatamme satulat ja suitset mustat, muut sinistä-linjaa.
Erota Mick muista hevosista, jos viet ruuat laitumelle - ruuna puolustaa erittäin tehokkaasti omaa ruokaansa!

AJANKOHTAISTA:

<10/08/09> Mickin tehoreeni alkakoon..

[Karoliina]

^ Eihän Mickin nimessä ole EST, ainakin näin muistan Ronetén ajalta : )
---------------------------------------------------------------------------
25.11.09. Nyt se saapui! ~ Tarina eiliselle.

Jalkani takoivat lumen peittämää hiekkatietä ja hengitykseni huurusi kylmässä ilmassa. Mick oli juuri saapumassa Varpusuohon! En ollut poikennut tallilla varmaan kuukauteen, oli omia kiireitä ja koulukäynti vei aikaa. Nyt oli ainakin tilaisuus pyörähtää paikan päällä, jopa moikata vanhus Tediä, jolle olin erittäin pahoillani epäaktiivisuudesta. Samoin Siirille, Tedin omistajalle. Ajatuksissani en huomannut peilikirkasta jäätikköä, joka aukeni suoraan edessäni. Jalkani sipaisivat tyhjää ja lensin oikopäätä perseelleni. Voimakas tömähdys ja viiltävä kipu saivat minut kiljahtamaan tuskaisesti. Alamäki laskeutui allani ja li'uin puolet matkasta persuuksillani. Irvistäen kivusta kampesin jaloilleni ja raskain hengityksin jatkoin juoksuani, kuin olisin juuri myöhästymässä elämää koskevasta tapahtumasta.

Jalkojeni polkaistua varmasti sata kertaa tyhjää ja monien takamuksille mätkähtelyjen jälkeen hölkkäsin Varpusuon valaistuun tallipihaan. Talvitakissa tunsin itseni, kuin minua yritettäisiin paahtaa kesäkuumalla elävältä. Niinpä vedin vetskarin alas ja riuhtaisin viininpunaisen karvahupulla päälystetyn takin yltäni ja hidastin tahtini kävelyyn. Hengitykseni rohisi ja raajani tuntuivat paksulta spagetilta. Polvet olivat vähällä lyödä loukkua, mutta sain raahauduttua tallin seinälle. Nojauduin juuri ja juuri sitä vasten, kun rysähdin polvilleni lumipenkkaan. Läähätin ja puhisin kuin viimeistä elinvuotta viettävä vanha koira ja tuijotin silmät harottaen tallin valaisinta. Päässäni pyöri ikävästi ja mahassani velloi. Liika juokseminen ei ehkä olisi kannattanut, nimittän olin varma siitä, että laatta lentäisi pian. Nieleskelin ja keräsin happea keuhkoihini. Pian kohtaus meni ohitse ja pääsin jaloilleni. Tästä ainakin opin, etten huonokuntoisena juoksisi puoltatoista kilometriä ollenkaan. Takamustani jomotti myös tajuttomasti, kannattaisi ehkä hommata hokit tai jonkinlaiset luistimet.

- Karo! Mä kuulin kyllä, kun joku tuli pihaan!, Nanan pää pisti esiin tallin ovesta. Irvistin noustessani ylös ja lönköttäessä tytön luokse.

- Sä varmaan katotkin 24/7 tota ikkunaa, ynähdin tuskaisena. Nana virnisti, osuin siis aivan oikeaan. Työnnyin tytön ohitse sisälle valoisaan ja lämpimään talliin. Nana selitti, että Mickin pitäisi saapua näillä minuteilla. Nyökkäsin ja kiirehdin niin kovaa kuin kivultani kerkesin oleskeluhuoneen rappuset ylös. Hiljaisuus sai korvani huutamaan, niin kuin aina oli tapana. Kaivoin taskusta kaappini avaimen ja työnsin sen avaimenreikään. Väänsin sitä kerran ja ovi naksahti. Ilme peruslukemilla työnsin takkini sisään ja vedin ylleni tallitakin. Äiti saisi kamalan kohtauksen, jos pelmahtaisin kotiin hevosen tuoksuisella koulutakilla. Hymähtäen suljin oven ja laskeuduin alas talliin.

- Nyt se tulee!, Nanan kiljaisu muistutti pikkulasta, joka oli saapunut valtavaan karkkikauppaan. Vilkaisin hymyillen tyttöä, silmät sädehtivät ja keho pomppi innostuksissaan ylös ja alas. Naurahdin huvittuneena koko touhulle, minulle tämä oli kuin arkipäivää. Jokainen hevonen tuli ja meni, olin kokenut sen elämäni aikana aika monta kertaa. Omistin nimittäin tallin täydeltä nelijalkaisia, joita lähti ja tuli vähän väliä. Palatessani nykyhetkeen Nana oli jo kirmannut onnesta sokeana traileriin. Kävelin autolle ja keskityin vain lumen narskuntaan kenkieni alla. Olihan minun pakko myöntää itsellenikin, että kyllä se jännitti hiukan. Sydämmeni tahti kiihtyi hiukan normaalia enemmän, mitä lähemmäksi tulin.

- Laskekaa vaan!, kuului kopista huuto. Olin hädin tuskin kerennyt paikalle, kun Saara aukaisi salvat ja laski lastaussillan alas. Näin vain sekunnissa pienen, pyöreän, kellertävän takamuksen, ennen kuin kuului kova kolahdus ja kiljaisu. Sydämmeni jätti varmasti pari lyöntiä välistä, niin häkeltynyt olin. Samassa pieni ruunanrötkäle seisoi jo lumen täyttämässä maassa. Hymy levisi levimistään kasvoilleni ja minun oli pakko tuijottaa vain suloista otusta. Mick vuorostaan katsoi minua paksun otsatukkansa alta. Näin vilauksen sen ruskeista silmistä, ennen kuin jo kapsahdin sen kaulaan.

- Se taitaa muistaa sut, Nana hymyili, rapsuttaessaan poniaan korvan takaa. Kuulin kyllä tytön sanat, mutten tahtonut pilata tunnelmaa sanomalla mitään. Mick heilautti ylpeänä päätään, olin erittäin iloinen sen tulosta! Tästä se lähtisi, taas pian.

1HM.