131209
- Voi teitä hassuja, jouduin naurahtamaan, kun pihattokaverukset tunkivat kumpainenkin turpiansa käsiini. - Mulla on takapuolessani sellainen kutina, et kohta te kumpikin koette karvaan pettymyksen, hymyilin ja kiinnitin sitten huomioni kokonaan Rellaan. - Paitsi tietenkin sä, senkin höpönassu, kuiskasin ja kaivoin kollareideni taskusta leipää, jota sieltä taisi tätänykyä löytyä aina.
- Alina joku raja tolle lässytykselle, Reetaa hakemaan tullut Jasu virnisti takaani ja ojensi riimunnarua käteeni.
- Myötätuntoa kiitos, mulla on ollut hieman ikävä näitä pullia, muutamaa sanaa painottaen hymähdin ja kiinnitin narun omani riimuun. Vastaukseksi sain vain sekavaa ilmeilyä ja tökkäisyn olkapäähän.
Talutamme ponitammat sisään harjattaviksi - suurena suunnitelmanamme oli maastoretki Varpusuon lähimaastoissa, sillä kauhukertomukset Josefiinan maastoilukokemuksista saivat vilkkaan mielikuvitukseni valloilleen ja lukuisat eksymistavat pyörimään päässäni.
- Mitäs Alinalle kuuluu? Jasun ääni herpaannuttaa minut täydellisestä keskittymisestä.
- Ääyw, mitäs tässä. Elämä mallillaan ja hyvin menee, hymyilin itsekseni ja vaihdoin Rellan toiselle puolelle jatkamaan harjausta.
- Ootko sä yhtään ajatellut, miten pitkälle me uskalletaan tosta pihasta lähteä?
- Kaks metriä ja takas käväisi mielessä, naurahdin ja sain myös vuonohevosen omistajan hihittämään. Silmiään pyyhkien tyttö kuitenkin jatkaa.
- Tarkotin siis ihan oikeasti, sekavana hän tirskahtelee.
- No oikeastaan mä haluaisin vähän tutkiskella, et jos me etitään joku sellainen reitti millä me ei varmasti eksytä. Mä en halua jumittua tonne jonnekin puskan syvimpään loukkoon kun tulee pimeetä.
- Totta, en mäkään, Jasu huokaa.
Pelkkää hiljaisuutta kuunneltuani lähden hakemaan Rellan varusteita satulahuoneesta. Jasu jää vahtimaan ponejamme, joten hyvää hyvyyttäni päätin viedä myös hänelle Reetan varusteet ja heijastimia.
- Tai oikeastaan jos mä raahaan koko kopan tonne, juu, kuiskaan itsekseni ja vilkaisen sitten ympärilleni. Varmasti pian joku luulisi minua hulluksi, sillä tietääkseni edes tallilla yksinpuhelu ei ollut ihan normaalia.
- Voi kiitos! Jasu hihkaisee ja nappaa pystyharjansa varusteet sylistäni.
- Ei tässä mitään, nää ponisatulat ei nyt kamalasti paina, huokaan ja olen kiitollinen, että hän jaksoi tulla käytävän puoleen väliin vastaan. Hilaan myös heijastimia täynnä olevan muovikopan pesukarsinoiden eteen.
- Näitä me varmasti tarvitaan, hymähdän, valitsen itselleni mahdollisimman ehjän heijastin liivin, muutaman Rellan jalkoihin ja vihdoin matkani päättyy pesukarsinaan, liinaharjaiseni vasemmalle puolelle satuloimaan sitä. - Ja sun harjasi me sitten vielä joskus siistitään.
Pian kaikki on kunnossa - heijastimet, ponit ja ratsastajat.
- Mä voin vetää, Jasu ilmoittaa ja nousee Reetan selkään.
- Sopii mulle, hymyilen hänelle ja tiukkaan vielä Rellan satulavyötä. Ponnistan kevyesti selkään - haflinger säpsähtää hieman, mutta pienestä pidätteestä ymmärtää seisoa paikallaan.
- Sä olet niin loistava, kehun tammaani ja kannustan sitä sitten pohjeavuin eteenpäin.
ensimmäisen kerran beiget heijastinhirviöt suuntaavat maastoon
