Prinssin hoitopäiväkirja

[Jenna]

Bombay Prince
aka Prinssi


Hoito-ohjeet
l o i m i t u s
voi käyttää tuntsareiden yleiseen käyttöön tarkoitettuja loimia
• Toppaloimi tarhaan, jos -15 astetta tai yli.
• Pakkasen noustessa yli -20 astetta, ei viedä tarhaan laisinkaan.
• Sadeloimi sateen yllättäessä
• Kuivatusloimi selkään rankan treenin jälkeen

r a t s a s t a e s s a
• yleissatula
• perussuitset nivelkuolaimella

m u u t a
• riimu


Kilpailukalenteri

Pvm	Paikka	Alainen	Luokka	Sijoitus
-	-	-	-	-

Pvm	Paikka	Alainen	Luokka	Sijoitus & arvostelu
-	-	-	-	-

[Lynn]

28. heinäkuuta - Prinsessa Prinssinsä lopulta saa

Näin mä päätin aloittaa päiväkirjamerkintäni, vaikka mun olo olikin kaikkea muuta kuin prinsessamainen kaiken senpäiväisen sekoilun jäljiltä. En voinut estää pienen pientä hymyä hiipimästä kasvoilleni ajatellessani päivää, ajatellessani Varpusuota. Ajatellessani Prinssiä, uutta hoitohevostani. Mä yritin hahmotella mieleeni kuvaa Prinssistä, eikä mun tarvinnut kauaa yrittää, koska mä en mielessäni mitään muuta nähnytkään kuin tumman ruunan, tumman ja leppoisan ruunan, jonka kanssa yrittäisin tehdä tuttavuutta.


Varhainen aamu. Poljen muutaman kilometrin matkaa vanhalla ja uskollisella polkupyörälläni, jonka kumit ovat lähes tyhjät ja jonka ketjut kirskuvat äänekkäästi jokaisella polkaisulla. Kankeat käsijarrut toimivat pitkällä viiveellä eikä muuta jarrutusmahdollisuutta ole, joten ajelen hissukseen päästämättä vauhtia kiihtymään liian hurjaksi. Kapuan viimeisen nousun ylös ja pysäytän pyörän mäen huipulle katsoakseni eteeni levittäytyvää maisemaa - tallimaisema tuntuu vilkuttavan minulle kutsuvasti. Hymähdän itsekseni ja päästän pyörän liukumaan pienen alamäen ja jatkan sitten suoraan kohti Varpusuota. Pihassa olen törmätä Jennaan, joka hypähtää säikähtäneenä tieltäni, kun yritän henkeni pitimiksi pysäyttää pyörän ennen tallin seinää.
"Hui! Sähän tulit vauhdilla", Jenna hymähti.
"Njoo, kun ei pyörässä toimi jarrut enkä tahdo uutta pyörää..." selittelen nolona. Jenna naurahtaa ymmärtäväisenä.
"Kyllähän polkupyöriinkin voi kiintyä", tämä virnistää. "Mikäs Lynniäisen tänne lennättää?"
Hän tietää varsin hyvin, mikä minut ajaa paikalle.
"Kyllä sie tiijät. Ootko sä ehtinyt yhtään ajattelemaan niitä hoitajajuttuja?" kysyn Jennalta.
"Olen mä ajatellut, ja luulen että saatte ihan kohta tietää. Tänne on ollut aika paljon hakijoita jo nyt, ja kun ei hevosia ole kuin viisi..." nainen sanoo.
Nyökkään.
"Joo, on varmaan valinnanvaraa", sanon tietäen, että hoitohevonen on hyvin tavoiteltava asia. "Mutta jos ei haittaa, mä tulin vaan hengaamaan tänne. Pyörin tässä varmaan ympäriinsä."
"Kaikin mokomin", Jenna toteaa. "Mä taidankin lähteä ratkomaan niitä hoitajapaikkoja!"
"Pidä hauskaa", hymyilen hieman.

Hevoset tarhailevat. Kävelen erään tarhan luokse katselemaan riehuvaa läiskähevosta. Hymyilen pienesti Jaskalle, jonka vekkuli olemus tuntuu vetävän minua puoleensa. Olen hakenut ponin hoitajaksi, mutta minulla on vahva tunne siitä, etten tule valituksi - Jaskalle on niin paljon muita hakijoita. Ja minulla on varavaihtoehtona Prinssi, iso ruuna, enkä varmasti pety jos saan sen Jaskan sijaan. Ja jos en saa kumpaakaan... No, minulla on Sentti ja olen onnekas saadessani hoitaa sitä.
Jaska pysähtyy syömään eikä kiinnitä minuun mitään huomiota. Kävelen eteenpäin ja katselen hevosia - kunnes löydän etsimäni, Prinssin. Tumma hevonen laiduntaa kaikessa rauhassa ja aurinko kutittelee sen pölyn peittämää karvaa. Kuka ikinä sen hoidokikseen saisikaan olisi suuren harjausurakan edessä. Prinssi kohottaa päänsä nurmesta ja vilkaisee minuun laiskahkon oloisesti. En taida olla sen mielestä kovinkaan kiinnostava, sillä häntäänsä huiskauttaen se jatkaa syömistä. Kohautan olkiani ja lähden talliin.

Tallissa hälistään. Pysähdyn hämmästyneenä ovensuuhun nähdessäni paikalla melko suuren lössin porukkaa sekä kaiken keskellä Jennan, joka myhäilee itsekseen. Tunnistan etäisesti joitakuita tallissaolijoita, kuten Sophien, Katan ja Maissin. Hakeudun jonkin matkan päähän ryhmästä, sillä en jaksa tempautua mukaan odottavan innokkaaseen tunnelmaan. Tottahan toki minäkin odotan malttamattomana päätöstä, mutten jaksa kohista innostuneena. Niinpä odotan rauhassa, kun Jenna luettelee hevoset ja hoitajat. Jaska saa kaitsijoikseen Fionan ja Maissin, joten tuumaan kohtalooni tyytyen, että kenties onkin parempi, että hoidan vain ja ainoastaan Senttiä. Sitten Jenna mainitsee nimeni, mutten tajua missä yhteydessä, joten korotan ääneni muiden ylitse.
"Voitko sä sanoa uudestaan? Multa meni vähän ohi", tunnustan rehellisesti.
Jenna hymyilee ystävällisen ymmärtäväisenä.
"Sanoin vaan että Prinssin uusi prinsessa on Lynn", tämä tokaisee ja saa minut kohottamaan kulmiani.
"Oikeesti?"
"Joo, ihan oikeesti. Alahan nyt laputtaa siitä hoitohevosesi luo niinkuin muutkin tekevät - se on pikkuharjauksen tarpeessa."

"Prinssi hoi, alahan tulla sieltä", huikkaan tummalle hoidokilleni.
Ruuna lompsii vastustelematta luokseni portille ja antaa minun pujottaa riimun päähänsä.
"Sinähän se mukava heppa olet", totean ruunalle. "Eiköhän tästä jotakin tule, meiän yhteistoiminnasta siis."
Ruuna tuskin ymmärtää mitään siitä, että se on saanut uuden hoitajan - ei ennen kuin se oppii huomaamaan, että joku sinnikäs ihmishahmo pyörii sen ympärillä jatkuvasti. Olen sille vain yksi uusi tuttavuus, jota se tottelee ilmeisesti mielellään - onhan se rauhallinen ja hyvinkasvatettu tyyppi. Ehkä se on juuri omiaan minulle, tuumaan. Se jaksaa kuunnella loputtomia tunteenpurkauksiani, ainakin niin luulen. Silitän lempeästi pölyistä kaulaa ja talutan hevosen perässäni talliin suljettuani tarhan portin huolella.

Vetäisen syvään henkeä ja yskin heti perään. Prinssi ei totisesti ole mikään pikkutarkka hienohelmaprinssi, ainakaan kolmen sentin pölykerroksesta päätellen. Pyöritän kumisukaa hevosen karvalla ja nostatan ilmaan melkoisen pilven hiekkaa Prinssin seistessä tyynen rauhallisena käytävällä. Se on todella esimerkillinen ratsastuskouluhevonen, huomaan ja tunnen jotakin sisimmässäni. En voi kutsua sitä rakkaudeksi hevosta kohtaan, sillä nin suuret tunteet eivät synny hetkessä - enkä missään tapauksessa rakasta Prinssiä vielä, vaikka tiedän kaukana mieleni sopukoissa, että jonain päivänä saatan vaikka rakastaakin sen kaltaista hevosta. Kilttiä, rauhallista ruunaa, melko tavallisen näköistä. Pohdin mielessäni, että Prinssi ei ehkä ole sen sortin hevonen, joka kiinnittää heti ensimmäisenä ihmisten huomion, mutta sen sijaan se on luotettava ystävä sellaiselle, joka siihen tutustuu.
Vaihdan kumisuan pois kädestäni ja ryhdyn harjaamaan irtolikaa pois pölyharjalla, joka on ilmeisesti ollut käytössä jo jonkin aikaa ja suoriutunut tehtävistään uskollisesti siihen saakka. Hiekka pöllyää ja yskin jälleen - vaatteeni ovat vaihtaneet väriä, sekä farkkuni että punainen hupparini ovat samaa tasaista harmaata. En välitä, harjaan vain hevosta, joka nauttii harjan vahvasta kosketuksesta ja laskee päätään alaspäin rentona. Ainakaan Prinssi ei tunnu vierastavan minua.
Pian suurin osa irtopölystä on poissa, ja kieputan hevosta vielä kumisualla. Karvapeitteestä löytyy kuin löytyykin vielä kumisuan arvoista tavaraa, ja pian heiluttelen jälleen pölyharjaa. Sitten siirryn pehmeämpään harjaan ja siloittelen ruskeaa karvapeitettä, joka alkaa pikkuhiljaa kiiltämään lupaavasti.
"Kyllä susta vielä hevonen tehdään", mumisen keskittyneenä Prinssille, joka ei kiinnitä sanoihini huomiota pätkän vertaa.
Ruuna vain jatkaa nautiskelua.

Oiottuani hevosen jouhet ja puhdistettuani kaviot olen tyytyväinen näkemääni. Prinssikin vaikuttaa tyytyväiseltä, mutta tuskin hohtavien kylkiensä vuoksi vaan siksi, että hullu ihmislapsi on vihdoinkin lopettanut ilman pölysaastuttamisen ja ruuna saa hengittää rauhassa. Päätän mennä syöttelemään upouutta hoidokkiani tallin pihaan, ihan vain saadakseni olla sen kanssa ja tutustuakseni siihen.
Prinssi seuraa minua tyynesti pienelle ruohikkoläntille ja katselee hetken ympärilleen ennenkuin upottaa turpansa mehukkaaseen kesäruohoon ja alkaa järsiä sitä. Avaan hupparin vetoketjua, sillä ulkona on lämpimämpi kuin tallissa - vilkaisen taivaalle ja näen muutamia pilviä, mutta muuten ilma on varsin kesäinen. Jään seisomaan hoitohevoseni viereen ja katselen sen innokasta nyhtämistä. Lasken käteni ruunan lavalle ja nautin sen pehmeän karvan tunnusta sormieni alla.
"Kyllä tästä hyvä tulee", sanon hiljaa hevoselle ja annan sen syödä.

--

kivasti lähti liikkeelle teidän yhteiselo. hieno, pitkä tarina, ja nättiä tekstiä, jatka samaan malliin:) -saara

Lynn, mite oot noi hyvä kirjottamaan! tyksin ihan mieltsisti! aluks epäröin että oliskohan mun pitäny antaa sulle sittenkin jaska, kun semmonen riiviö olis ollu ihan hauska tapaus sentin rinnalle, mutta toisaalta teillä tuntuu menevän hyvin, eikä sua haitannu vaikka saitkin prinssin hoidokiksesi! pidän kirjotustyylistäsi ja jotkin kohdat sai mut naurahtelemaan. ja vautsi mitä kaikkee kerkesitkää tekemää yhden tarinan aikana! musta se oli myös juuri sopivan mittainen, ei liian pitkä, jota ei jaksa lukea loppuun. eikä myöskään liian lyhyt, joka loppuu kesken. kuvailet myös kaiken nätisti ja komppaan saaraa, jatka ehdottomasti samaan malliin! innostuin tästä niin kovasti että jään odottamaan seuraavaa malttamattomana - jenna the romaanikommentoija!

Ihana että tarinoita kommentoidaan Kiva kuulla vähän palautetta jubailuista. Pitkät kommentit on aina tervetulleita, että romaanikommentoinnit - teretulemasta

[Lynn]

29. heinäkuuta - Lyhyesti

"Tulehan", kehotin suurikokoista hevosta.
Olin viemässä Prinssiä tarhaan. Minulla ei ollut paljoa aikaa, mutta olin silti päättänyt tulla tallille harjaamaan hevosen ja siivoamaan karsinan. Ja nyt Prinssin kyljet säihkyivät puhtaina; oli karsinan vuoro. Prinssi seurasi minua halukkaasti mutta silti rauhallisesti, enkä voinut olla hymyilemättä sille - ruunahan käytännöllisesti katsoen hymyili itsekin. Silti se oli yhtä herrasmiesmäinen kuin oli ollut tähänkin saakka. Päästin ilahtuneen ruunan tarhaan pitkittämättä sen odotusta turhaan.
"Pidä hauskaa", hymähdin hevoselle, joka teki työtä käskettyä - se ravasi laitumen mehukkaimmalle ruohoalueelle ja upotti turpansa nurmeen.
Katselin hevosta hetken ennen kuin käännyin ja kävelin takaisin talliin. Hyräilin hiljaa ja tartuin töihin.

Talikko upposi kuivikkeisiin, kun kaivoin esille märkää aluetta Prinssin karsinan pahnoista. Hyräilin edelleen ja keskeytin vain tervehtiäkseni ohi kävelevää Siiriä. Tyttö vastasi tervehdykseeni ja jätti minut jatkamaan hommiani. Kippasin talikollisen märkää kuiviketta kottikärryihin ja palasin kaapimaan loppujakin pois. Pian työntelin kottikärryjä lantalan suuntaan, kippasin lastin pois ja suuntasin hakemaan uutta kuiviketta tilalle. Karsinanpuhdistus kävi nopeasti ja hymyilin tyytyväisenä katsellessani kätteni jälkeä. Seuraavaksi kävin vesi- ja ruokakippojen kimppuun ja huomasin putsaamisen ihan aiheelliseksi; ruokakiposta kaavin kuolaisia kauranjämiä ja vesikipostakin löytyi melkoinen aarreaitta. Prinssillä mahtoi olla tylsää tallissa, kun sen täytyi piilotella kaiken maailman asioita vesikippoon.

Koska päivä oli lämmin, kaappasin hevosen varusteet mukaani ja ajattelin puhdistella niitä aikani kuluksi. Puhdistin satulan siipeä juuri parhaillaan, kun paikalle saapuva Kata hyppäsi autosta ja tervehti minua iloisesti hymyillen. Vastasin hymyyn hieman vaisusti uppoutuneena ajatuksiini.
"Moi", sanoin ja heilautin satulasaippuaista sientä. "Blackietako tulit hoitamaan?"
"Joo", Kata sanoi iloisena. "Vaikka äiti ja isä ei kyllä ihan ilahtuneet, kyllä ne tottuu. Kai", hän lisäsi. "Mitäs sä, onko noi Prinssin kamat?"
"Joo. Aattelin putsata ne nyt kun mulla on jonkun verran aikaa."
"Mäkin voisin ehkä putsata Blackien kamat..." Kata pohdiskeli. "Mut nähään myöhemmin, mä meen nyt harjaamaan sen!"
"Joo, nähään."
Puhdistin satulan loppuun ja siirryin suitsien pariin. Turpahihnan sisäreunaan oli pinttynyt jotakin, ja kulutin muutamia minuutteja irrottaakseni tahran. Pian olin tyytyväinen jälkeen ja hinkkasin aikani kuolaimia. Pian Prinssin varusteet olivat ojennuksessa, ja päätin kuluttaa viimeisen puolituntisen käytävänlakaisuun. Niinpä tallillaolijat saivatkin ihmetellä luudan kanssa hurjasti heiluvaa ihmishahmoa, joka nostatti ilmaan pölypilven missä ikinä liikkuikaan. Tovin aikaa luutaa heiluteltuani (ja yskittyäni) sain tarpeekseni ja päätin mennä katsomaan Prinssiä.

Ruuna laidunsi parhaillaan tarhansa kauimmaisessa nurkassa, eikä kiinnittänyt kutsuuni mitään huomiota.
"Jaha, no älä sitten tule."
Jäin istumaan tarhan portin pieleen katse iskostettuna tummanruunikkoon ruunaan. Odotin Prinssin lompsottelevan luokseni ennemmin tai myöhemmin, kun se huomaisi minut, mutta niin ei käynyt. Hymähdin itsekseni.
"Ehkä säkin jonain päivänä tulet mun luokseni aina kun sä näet mut... Mutta kyllä mulla on aikaa odotella, kunnes se luottamus syntyy."

[Lynn]

30. heinäkuuta - Käsi kädessä kuljemme

Sää oli pysynyt hyvänä pitkän aikaa, ja päätin hyödyntää sitä tänään lähtemällä Prinssin kanssa pienelle kävelylle. Ennen sitä oli kuitenkin muuta tehtävää; työ ennen huvia eikä makeaa mahan täydeltä, niinpä kävelylenkistä oli tarkoitus tulla oikeasti lyhyt... ehkä vartti, tai 20 minuuttia... tai puoli tuntia... Ei se nyt niin tarkkaa olisi, tarkoitushan oli vain vähän rentoutua yhdessä ja tutustua.

Mutta ennen kuin pääsisimme lähtemään, pujahdin sisään talliin siivoamaan Prinssin karsinan. Prinssi itse tarhaili tyytyväisenä yhdessä tallin tarhoissa suomatta ajatustakaan työnteolle - olihan ruoho toki kiintoisampaa ajanvietettä. Ja viettäkööt minun puolestani kaikin mokomin mukavaa lomaviikkoa; minulla ei ollut toistaiseksi aikomusta pakottaa ruunaparkaa ahertamaan kummoisemmin. Eihän se olisi ollut reilua, eihän heppaparka edes tuntenut minua vielä. Tuntuisi epäreilulta olla pahainen orjapiiskuri heti alusta lähtien. Olisi parasta vain tutustua rauhassa.
Näissä mietteissä hain kottikärryt ja ryhdyin hommiin. Prinssin karsina oli eilisen siivousurakkani jäljiltä siisti, ja koska hevonen vietti enimmän aikaansa ulkona, ei karsinassa ollut kovinkaan paljoa tekemistä. Niinpä pääsin pian hakemaan itse karsinan itseoikeutettua asukasta sisään. Matkalla tarhoille näin Jaskaa talliin taluttavan Fionan, jota tervehdin kättäni heilauttamalla. Kirjava jaavanponi hyödynsi tilaisuuden, kun Fiona ryhtyi vastaamaan minulle eikä keskittynyt poniin täysin; hetkessä Fionan tervehdys muuttui toruksi, kun poni kiskoi tyttöä perässään maukkaan ruohon kimppuun. Naureskelin kaksikolle ja sain Fionan manaamaan ponia, joka ilmeisesti talloi epähuomiossa tytön varpaille.
"Jaska! Nyt se pää ylös, au! Mun varpaat!"
"Talloko se jalalle?" kysyin huolestuneena ja menin auttamaan Fionaa ahneen ponin pään kiskomisessa pois puskasta.
"Tallo", tyttö puhahti harmistuneena.
"Mut varpaat on tallella?" kysäisin.
"Joo. Se osu ihan vahingossa eikä koko painollaan. Noni poni, nyt mennään!" Fiona hoputti päättäväisenä, ja taputin nopeasti kirjavan ponin kaulaa, ennen kuin kaksikko katosi tallin suojiin.

Prinssi sen sijaan seurasi minua ongelmitta talliin, kunhan vain sain sen ensin houkuteltua pois tarhastaan. Prinssillä oli yhä ruohoa suussaan, kun saavuimme tallin varjoon, ja pörrötin hellästi sen otsatukkaa.
"Pitäähän sitä ponilla heinämasu olla", hymähdin, vaikkei Prinssi ole poni eikä mahakaskaan. Kovin. Ruuna tuhahti ja katsoi loukkaantuneen oloisena poispäin - sen heinämasusta ei puhuta. Pian hevonen vilkaisi minua kuin sanoakseen no entäs oma pömppövatsasi, heinääkö vai jotain muuta? Naurahdin Prinssin ilmeelle ja talutin sen omaan karsinaansa. Vierustoverit eivät ollet paikalla, mutta Prinssi päästi silti varmuuden vuoksi ilmoille hörinän, johon vastasi vain Jaska.
Harjasin jälleen pölyistä ruunaa hiljaisuuden vallitessa, kun Jenna pyyhälsi ohitse. Pysäytin naisen kutsumalla tätä nimeltä.
"Joo?" Jenna kysyi. "Kaikki hyvin?"
"Joo", vastasin. "Mä meinasin lähtee kävelemään vähä Prinssin kanssa, kai se on okei?"
"Joo, menkää ihmeessä. Mites teillä on sen kanssa sujunu?"
"Ihan jees, se on kiltti poju", hymyilin hieman.
"Onhan se", Jenna myönsi hannoverilaisen katsellessa meitä tyynenä. "Mun pitää mennä, mut pitäkää hauskaa älkääkä eksykö!"
"No yritetään olla eksymättä", lupasin ja taputin kevyesti Prinssin lapaa.

Kymmenen minuutin pikaisen puunauksen jälkeen pujotin suitset Prinssin päähän ja talutin sen ulos. Katsoin parhaaksi laittaa hevosen päähän suitset, vaikka vain taluttaisinkin, sillä koskaan ei tiennyt mitä metsässä tulisi vastaan ja miten Prinssi siihen suhtautuisi. Vaikka siitä päätellen, miten Prinssi oli tähän saakka käyttäytynyt kanssani, tuntui ettei se säikähtäisi yhtään mitään. Ei vara venettä kaada, muistin vanhan sanonnan ja vein Prinssin mukanani maastopoluille.
"Mitäs sanot, mitä jos käydään vähän rannassa kävelemässä?" ehdotin hevoselle, joka ei vastannut. Eihän se ymmärtänyt kysymystäni, mutta päätin mielessäni hiljaisuuden olevan myöntymisen merkki. Niinpä lähdimme taittamaan kilometrin matkaa Hiekkajärvelle.

"Siellä se on, näetkös?" kysäisin hevoselta, kun järvi alkoi siintää puiden takaa.
Prinssi nyökytti päätään, mutta tuskin vastaukseksi kysymykseeni. Todennäköisempi syy päänheilautukseen oli paarmaparvi, joka pysytteli lähellämme kuin liimattuina. Huiskin vähän väliä paarmoja pois ja hiekkarantaan saavuttuamme tunsin halua käydä kahlaamassa vedessä. Niinpä heitin tennarini hiekkaan ja talutin Prinssin rinnallani vedenrajaan. Innokas hevonen laski päätään ja pärskähti kerran vedelle, astui sitten epäröimättä perässäni vedenrajan kosteammalle puolelle ja läiskäytti vettä kaviollaan.
"Sä taidat tykätä uimisesta? Tsuidaduida, mutta nyt ei voida mennä uimaan. Kahlataan vaan sen verran kun mun shortsit kestää kastumatta", hymistelin ja kävelin vähän syvemmälle Prinssin seuratessa tyytyväisennäköisenä mukanani.

Kahlailimme aikamme lämpimässä vedessä, kunnes aloin saada tarpeekseni ja käänsin hieman vastustelevan Prinssin takaisin rantaanpäin.
"No, tuuhan nyt sieltä", yritin hoputtaa, mutta Prinssi pysähtyi ja näytti sanovan, ettei se ollut lähdössä vielä minnekään. "Hophop nyt vaan, pikku-Prinssi."
Prinssipä ei suostunut hievahtamaankaan, vaan alkoi kuoputtamaan vettä ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, ruuna kellahti ensin polvilleen ja sitten kyljelleen.
"Prinssi, ei!" huudahdin ja nykäisin hevosen ylös. "Nytkö sä pilasit suitses?"
Mutta ei, ei Prinssi sentään niin hölmö ollut - suitset säilyivät kuivina ja hoitajan suusta pääsi helpotuksen huokaus. Nyt uskaltaisimme palata takaisin pelkäämättä Jennan tai Saaran hurjaa vihaa.

[Lynn]

31. heinäkuuta - Prinssi Ryysynen ja Tuhkapää nurinkurisina

Saavuin tallille välittämättä sateisesta ilmasta, joka varmasti pitäisi osan hoitajista poissa tallilta ainakin jonkun aikaa. Minä pidin sateesta. Lämmin kesäsade teki ilmasta raikkaan ja tuoksuvan ja sai kaiken näyttämään vehreämmältä. Kostea ilma kiharsi hiukseni kikkaralle, mutta siitä en nyt jaksanut välittää, sillä päämääräni oli paljon tärkeämpi. Turhia viivyttelemättä astuin sisään tallin tarjoamaan sadesuojaan ja vilkaisin Prinssin karsinaan - tyhjä. Eihän pikkuinen kesäsade estänyt hevosta ulkoilemasta. Päätin puhdistaa karsinan saman tien, mutta kottikärryt olivat varatut.
"Kata, saanko mä noi kärryt sun jälkees?" kysyin ja säikäytin Blackien karsinaa puhdistavan Katan. "Sori, ei ollu tarkotus pelästyttää."
"Ei se mitään, olin vaan vähän ajatuksissani", tyttö virnisti. "Saat, mä oon ihan kohta valmis."
"Kiitti. Mä käyn ylhäällä ja tuun sitte hakemaan kärryt."
Kipaisin yläkertaan ja kurkkasin tyhjään oleskelutilaan. Myös kahvipannu oli tyhjä, joten päätin pistää kahvin tippumaan, jos sitä vaikka siivoamisen jälkeen ehtisi yhden kupin kurkkuunsa kumoamaan. Kun kahvinkeitin porisi, kiepahdin pukuhuoneeseen ja vaihdoin jalkaani ratsastushousut ja -saappaat, vaikkei aikomukseni ollutkaan nousta satulaan ihan vielä. Vanhat tennarini kuitenkin hörppivät pahemman kerran vettä ja saappaat olivat siksi mukavampi vaihtoehto. Joutuisin pian kuitenkin kahlaamaan märän nurmikon poikki hakemaan Prinssiä.

Siivottuani ruunan karsinan lähdinkin tarhalle kalastelemaan märkää hannoverilaista sisään. Prinssi olikin jo portilla odottelemassa sisäänpääsyä; se ei tainnut tykätä sateesta, vaikka uiminen hevosta viehättikin. Tai sitten herran sisäinen pikkuprinssi kohotti nyt päätään. Kun ruuna huomasi jonkun lähestyvän, se päästi ilmoille käheän hirnunnan ja sai minut hymyilemään.
"Jassoo... Hevonen merihädässä, vai?" myhäilin ruunalle ja rapsuttelin sen korvantaustaa. "Sisäänkö mielit? Tjaa-a, no pitäisköhän mun nyt pelastaa sut... Hassua, eikö prinssit yleensä pelasta prinsessoja eikä toisinpäin?"
Jutustelin Prinssille koko ajan jotakin pientä taluttaessani ruunaa talliin. Hevonen tuntui jopa kuuntelevan minua, joskin tuskin se ymmärsi sanomaani. Oli silti mukavaa puhua jollekulle joka kuunteli. Ja kun harjailin Prinssiä, jatkoin höpöttelyäni saaden ohikulkijan nauramaan tutunkuuloisesti. Käännähdin ympäri.
"Josefiina! Mitä sä täällä toimitat?" kysyin yllättyneenä. "Tulit muuten vaan nauramaan mulle vai...?"
"Ei ei, kun mä oon täällä Kallaa kattomassa. Oon aatellu et voisin ruveta hoitamaan sitä - jos vaan Ros antaa", blondi selitti. "Mut kyl mä sullekin voin siinä sivussa nauraa. Oisit kuullu ittes, sepittää nyt hevoselle tarinaa prinsseistä ja prinsessoista!"
Lehahdin helakanpunaiseksi.
"Miten sä kehtaat salakuunnella mua? Mä... mä... mä aattelin ettei kukaan kuule", parahdin.
"Mä huomasin sen. Mut ei ku oikeesti, ihan kiva stoorihan se oli - täytyy nostaa hattua sun mielikuvitukselles, jahka vaan saan hatun jostaki."
Järkytyin sanoinkuvaamattomasti.
"Ootsä - ootsä seissy siinä kauanki?" kysyin ja mielessäni läimäytin itseäni avokämmenellä otsaan.
"Riittävän kauan kuullakseni koko jutun alusta loppuun. Ja se oli oikeesti hyvä, samaa sarjaa niien Disneyjuttujen kanssa. Mut mitkä ne hahmojen nimet oli?"
"Ööö... Prinssi Ryysynen ja Tuhkapää?"
Josefiina rävähti hulvattomaan nauruun kuullessaan tämän ja minun nöyryytykseni syveni.
"Prinssi Ryysynen ja... Tuhkapää, jo on Lynn aikoihin eletty. Ei oikeesti, sähän oot ihan... ihan..."
Mutten saanut kuulla mitä "ihan" olin, sillä paikalle saapuva Saara loi meihin kummoksuvan katseen ja sai Josefiinan vakavoitumaan.
"Nomut... mun pitää nyt kyl varmaan jatkaa matkaa", Josefiina köhäisi ja jätti minut seisomaan Prinssin viereen.
"Joku päivä mäkin tuun kuuntelemaan sun tyhjänpäivästä juttuas Hillalle!" vannoin vielä Josefiinan mentyä ja käännyin sitten Prinssin suuntaan. "Tiiätsä, jos ihmiset ois niinku hevoset, niin niitä ois paljon helpompi ymmärtää... ja kestää."
Viimeisestä sanasta huolimatta en voinut enää olla nauramatta sattumalle - Josefiinalla oli todellakin täysi oikeus nauraa, minähän se sepittelin Prinssille melkoista Lynnopoksen eeposta.

"Hop hop muru", hoputin Prinssiä ja talutin sen maneesille sateisen harmauden keskellä. Ei ihan satanut, mutta ilmankosteus tiivistyi pieneksi tihkuksi, joka tökki kasvoja pehmeästi ja liki huomaamattomasti. Maneesilla laitoin valoja päälle ja käännyin sitten katsomaan Prinssiä. Ruuna seisoi tyynenä paikoillaan. Olin päättänyt juoksuttaa sitä ensin hieman ja ryhtyä sitten irtohypyttämään hevosta.
"No, jokos sitten alotellaan?" kysäisin tomerasti ja johdatin hevosen ympyrälle keskelle maneesia pitkän liinan päähän.

Prinssi oli helppo ja mukava juoksutettava, joskin sain silloin tällöin patistaa sitä hieman eteenpäin kun ruunan oma vauhti meinasi lopahtaa. Siitä huolimatta olin hyvin tyytyväinen Prinssiin, kun siirryimme irtohypytysvaiheeseen. Ja juuri päästäessäni Prinssiä irti tajusin, että kuka tahansa saisi pölähtää maneesiin tietämättä irti olevasta hevosesta. Niinpä päätin luottaa siihen, ettei Prinssi rynnistäisi ovesta ulos sillä punaisella sekunnilla, kun avaisin oven kiinnittääkseni lapun irti olevasta hevosesta. Eikä Prinssi karannutkaan, vaan seisoskeli paikoillaan vähän matkan päässä ilmeisesti tajuamatta vapauttaan. Vasta kun kävelin sitä kohti, ruuna tajusi olevansa irti - ja lähti kauniiseen raviin. Ohjasin hevosta kohti kyhäämääni estekujaa, ja Prinssi tuntui tietävän, mitä se oli tekemässä.
Epäröimättä ruuna ylitti estekujan - ristikko, ristikko, pysty, okseri, pysty, okseri - pysytellen ravissa aina viimeiselle esteelle saakka. Esteet eivät olleet korkeita, ja Prinssi tuntui suoriutuvan tehtävästään vaikka silmät kiinni. Hymyilin hevoselle ja ohjasin sen kujalle toistamiseen ravissa. Ei mitään ongelmia, joten kehotin Prinssin laukkaan ja annoin sen laukata kujasta yli kertaalleen. Sitten nostin esteitä hieman - ristikot olivat yhä mukavan matalia, ensimmäinen pysty kohosi kuuteenkymmeneen senttiin samoin kuin okseri ja toinen pysty hipoi seitsemääkymppiä. Viimeisen okserin kohotin hyppäämään houkuttelevaksi seitsemänkymppiseksi nousuokseriksi.
"Jahas, katotaas miten se Prinssi Ryysynen tästä suoriutuu!" hihkaisin ja annoin Prinssin lähteä liikkeelle.
Innokkaasti ruuna laukkasi ristikoille ja suorastaan astui niiden yli, loikkasi pystyn ja ahmaisi okserin. Seuraava pysty ylittyi komealla ilmavaralla ja okseri oli Prinssille pieni suupala. Hymyilin puoliveriselle ja kehuin sitä vuolaasti - ja samassa tajusin Prinssin suunnittelevan kujan hyppäämistä toisesta suunnasta.
"Eijei", ehdin suhahtaa ja Prinssi oli jo yli viimeisestä okserista. Katsoin pöllämystyneenä hevosta, joka ylitti nousokserin väärästä suunnasta ja jatkoi sitten itseensä tyytyväisenä pystylle.
Ylitettyään kujan tyylikkäästi väärään suuntaan se pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua ylpeänä kuin sanoakseen "No, enkö ollutkin oikea estehirmu, enkö?" Ja kun kävelin sen luokse, ruuna pukkasi minua leikillisesti - se tuntui piristyneen kummasti päästyään vähän irroittelemaan.
"Olet säkin kyllä yksi... epeli", päivittelin ruunalle. "No, jos me nyt otetaan toi kuja vielä kerran, tällä kertaa oikein päin..."

Kun me olimme riekkuneet maneesissa, oli taivas auennut. Ja kun olin napannut Prinssin kiinni ja kävelyttänyt sitä hetken, seisoin irvistäen maneesin raotetun oven takana ja tiesin, ettei auttanut muu kuin uhrautua ja kastua. Niin, kyllä minä sateesta pidin, mutta kastuminen... Nappasin mennessäni irtiolevasta hevosesta varoittavan lapun ja talutin Prinssin pihalle. Ruuna ei ollut moksiskaan sateesta, ja yhtäkiä minäkin huomasin viihtyväni pisaroiden moukaroitavana. Vilkaisin Prinssiä.
"Mitäs sanot - kävelläänkö?"
Ja Prinssi pärskähti. Minua alkoi naurattaa - ihan kuin se todellakin ymmärtäisi minua. Mutta ei, ei se ymmärtänyt, vaikka olikin fiksu hevonen.

Teimme viidentoista minuutin kävelyn kaatosateessa, ja kun saavuimme takaisin tallille, autolleen kiiruhtava Josefiina vilkaisi meitä hymysuin.
"Te kävitte sitten uimassa?" tämä kysyi ja pysähtyi taputtamaan litimärkää Prinssiä.
"Joo, tietty! Mä oon aina tykänny uida sadesäällä."
"Mä aattelinki."
Olimme hetken hiljaa, ja sitten naurahdimme samanaikaisesti.
"Tiiätsä mitä?" Josefiina sanoi.
"No?"
"Se Prinssi ja Prinsessa Ryysynen olis oikein osuva tähänkin tilanteeseen - kato nyt teitä!"
Vilkaisin vettätippuvaa Prinssiä, jonka otsatukka oli hieman kihartunut kosteudessa ja joka näytti kerrassaan hullunkuriselta veden tummentamana ja kastelemana, ja tiesin näyttäväni itse kutakuinkin samalta. En voinut olla nauramatta Prinssille - ja itselleni. Me todella oltiin Prinssi Ryysynen ja tämän prinsessa Tuhkapää - nurinkurinen ja erityinen kuninkaallispari.

[Lynn]

1. elokuuta - Yhdentekevää[/font]

"Thänks", sanon veljelleni hypätessäni autosta. "Mä kävelen sit takasin."
Tuskin veli kuitenkaan enää kuuntelee, vaan heti kun suljen oven, auto on poissa.
"Jaha."
Kohautan olkiani ja suuntaan kulkuni talliin. Tutuksi muodostuneen tavan mukaan siivoan heti alkajaisiksi karsinan, joka tosin on jälleen kerran siisti kuin, no, isoäidin keittiö. Niinpä kipuan nopeasti ylös ja törmään oleskeluhuoneessa Sophien, Katan, Siirin ja kahvia juovan Yuffin muodostamaan juorukerhoon. Päätän liittyä mukaan ja nappaan kupillisen kahvia itsellenikin. Yuff vilkaisee kahvinkeitintä omistavasti ja saa minut virnuilemaan itselleen.
"Älä huoli, mä jätän sullekin. Ja keitän muuten saman tien uuden pannun, tää on finito", tuhahdan kääntäessäni kannun ylösalaisin toivoen sieltä valuvan vielä pari pisaraa puoliksi täyteen mukiini.
"Finito? Eiei", Yuff parahtaa. "Mä ehin just juoda kuppini tyhjäks."
"Ei siinä mee ku muutama minuutti ku toi on valmista", Siiri huomauttaa fiksusti.
"Niin. Hetkonen, mites tää nyt toimiikaan..." mumisen itsekseni ja selvittelen kahvinkeittimen toimintamekanismeja. "AHAA! Pitää painaa virtanäppäintä!"
"Go Lynn", Sophie kannustaa nauraen ja aplodeeraa minulle.
Kumarran yleisöni suuntaan ja saan muut yhtymään Sophien taputuksiin.

On lauantai, ja hevoset ovat laitumella. Päätän kuitenkin hakea Prinssin talliin ja harjata sen oikein kunnolla. Sää on hieman kirkastunut eilisestä, mutta taivaalla on yhä pilviä ja silloin tällöin maahan ryöpsähtää kuurottaisia pikkuvesisateita. Niistä välittämättä kulkeudun laitumille saakka ja kutsun Blackien kanssa parhaillaan painivaa Prinssiä. Musta ori näyttää selvästi olevan pomo ja majesteettisestä nimestään huolimatta Prinssi tyytyy kohtaloonsa ja köpöttelee uhitteleva Blackie vanavedessään portille.
"Jassoo, pojut, tulitte sitten katsomaan kuka tuli?" kysyn hevosilta silittäessäni kumpaakin tervehdykseksi.
Prinssi seisoo tyynesti, mutta Blackie irvistää ensin vieraalle ja nykäisee päänsä pois.
"Jaha", tokaisen sille ja pujotan riimun Prinssin päähän. "No, sä saatkin Blackie kuule jäädä tänne, mä vien tän miekkosen mukanani."
Musta ori tuhahtaa äänekkäästi, mutta ruunikko ruunanrupsukka seuraa minua tyytyväisen oloisena päästessään sisään. Saapuessamme tallin pihaan olemme törmätä keski-ikäiseen tätiratsastajaan, joka porhaltaa paikalle niin kovaa vauhtia ja niin suurieleisesti, että onnistuu säikäyttämään minut ja lähestulkoon Prinssinkin. Nainen katsoo minua musertavasti.
"Katsoisit minne sen hevosesi kanssa juokset!" kuuluu ensimmäinen moite.
"Anteeksi", katson parhaaksi pahoitella. "Ei ollut tarkoitus törmäillä."
"Minä en kyllä käsitä mitä sinä täällä juoksentelet ympäriinsä, pitäisi sitä olla vähän vastuuntuntoa jos hevosia taluttelee", nainen marmattaa kuuntelematta minua.
"Anteeksi kuinka?" kysyn nyt hämmästyneenä.
"Täällä sitä vaan juostaan ilman mitään käsitystä siitä, että täällä käy muitakin. Jos tuo kaakki olisi juossut minun ylitseni..." nainen aloittaa, mutta minulla kiehahtaa yli.
"Siis mitä? Voi rouvakulta, mehän käveltiin Prinssin kanssa ihan hitaasti. Te sieltä rynnitte meitä vastaan kengät kopisten, melkein säikäytitte hevosen ja ihan itse aiheutitte koko typerän tilanteen. Sori vaan, mutta mulla ei ole aikaa jahkata tätä, joten jos vaan viitsisit väistää vähän niin pääsen hevosen kanssa talliin."
Nainen katsoo minua pöyristyneenä, muttei sano mitään vaan väistää äkkiä kauemmas kuin peläten saavansa jonkinlaisen tartunnan. Yritän mennessäni hillitä halua irvistää naiselle ja onnistunkin siinä, vaikka sisälläni kuohuu. Prinssin karsinassa yritän rauhoittaa itseäni - eihän siinä mitään tapahtunut, lyhyt sanaharkka vain. Turha sillä on itseään rasittaa. Paitsi että...
"... aivan törkeää toimintaa, se tyttö ei kyllä kuulu tänne. Ei yhtään käytöstapoja, sellainen ylimielinen ja törkeä..."
Yritän parhaani mukaan sulkea korvani käytävältä kantautuvalta moiteryöpyltä. Huokaisen syvään ja tunnen itseni lannistetuksi; että pitikin edes avata suunsa.

[Lynn]

3. syyskuuta - Prinssi ei tykkää kamerasta[/size]



Kesän muistelua - hengailua laitumella, hullunkurisia valokuvia.

Lynn 6HM

--

Ihanan tunnelmallinen kuva! Värit sopii hyvin yhteen ja Prinssillä hullunkurinen ilme Tyksin sun piirtotyylistä!

[Lynn]

18. elokuuta - Tuntimaksu[/size]


Lynn Prinssin selkään pungertaa
tuskailee hevosta isoa, korkeaa
On omat jalat lyhyet
jalustinhihnat onneksi ehyet
Satulaan Lynn itsensä vihdoin saa
ja alkaa jalustimiaan sovittaa
Prinssi seisoo kärsivällisenä paikoillaan
ei sitä oikein jaksa touhu kiinnostaa
Nukkumaan ruuna mielii
sen kehonkieli sellaista kielii

Alkukäynneissä tapellaan
kun Prinssi Lynniä koettaa
"Onko minun pakko liikkua,
enkö saisi tarhassa kiikkua?"
Lynn ratsuaan komentaa
ei anna hevosen pompottaa
on meno kovin tahmaista
ruohoa tekee Prinssin mieli ahmaista
"Alahan jo pistää vauhtia
ettei tarvitse koko ajan raipalla näpsiä."

Pikkuhiljaa Prinssikin virkoaa
Lynn helpotuksesta hetkeksi hengähtää
Jo alkaa ratsastuskin sujua,
mutta Prinssi on hieman kankea
pitäisi hieman taipua
ei saa nukuksiin taas vaipua
Siinä sitten ravaillaan
Prinssi huiskii hännällään
Muillakin näyttää hyvin menevän
ja Prinssikin tuntuu reippaasti etenevän

Sitten pitäisi laukata
mutta Prinssi ei jaksa intoutua
Lynn raipalla sitä näpäyttää
Prinssiä näpsiminen ärsyttää
mutta pikkuhiljaa alkaa laukka löytyä
ja Lynn on pian yhtä hymyä
Yhtäkkiä Blackie pukittaa
ja Maiss kyydistä lennähtää
Täytyy kaikkien pysähtyä
ja Blackie kiinni jahdata

Pian saa tunti jälleen jatkua
alkaa Prinssikin jälleen innostua
Lopulta sitä saa hieman pidättää
jottei pääse vauhti kiihtymään
Sitten pohjetta väistetään
Lynn saa huolehtia selästään
Loppujen lopuksi tehtävä sujuu hyvin
ja Lynn Prinssiä kiittää avosylin
Loppukäyntejä kävellään
ja Kataa tunnista kiitetään!



Tuntimaksu Katan koulutunnilta.

[Lynn]

9. syyskuuta - Ratsastelua[/size]

Kapuan ison ruunan selkään samalla kun navakka syystuuli kulkeutuu kentän poikki kaapaten mukaansa sylillisen lehtiä, jotka pyörteillen laskeutuvat kuka minnekin. Prinssi ei kuitenkaan hätkähdä tätä, vaikka kuikuileekin kiinnostuneena lehtien syystanssin suuntaan. Hymähdän itsekseni ja silitän ruunan kaulaa - sehän osaa käyttäytyä todellisen herrasmiehen tavoin. Tartun napakasti mahavyön hihnoihin ja kiristän vyötä kahdella reiällä; satula oli vähällä keikahtaa sivuun, kun nousin selkään, joten on parasta laittaa se riittävän tiukalle. Kokeilen vielä vyötä ja nyökkään tyytyväisenä. Jalustimia joudun pidentämään useammalla reiällä; Prinssi on vieraillut eilisellä tilaustalutustunnilla. Lopulta olen valmis ja kehotan suuren puoliverisen liikkeelle.

Prinssi kävelee laiskanletkeästi alkukäyntejä, joten päätän pistää siihen hieman vauhtia. On huomattavasti helpompi aloittaa työskentely, kun hevonen kulkee reippaasti eteenpäin jo alusta lähtien. Pikkuhiljaa alan keräillä ohjia käteen ja aloitan työskentelemisen käynnissä, tekemällä ihan vain ympyröitä, voltteja ja temponmuunteluita. Prinssi tuntuu hivenen tahmealta, eikä vastaa pohkeeseen haluamallani tavalla, joten näpäytän kevyesti koulupiiskalla. Pikkuhiljaa ruuna alkaa vetristyä ja ajatella enemmän eteen, jolloin lisään tekemisiimme hivenen enemmän hienosääntöä. Minulle on taottu päähäni tietty järjestys: pehmeä ohjastuntuma, hevonen on suora, hevonen liikkuu eteenpäin. Vasta sitten lähdetään asettamaan ja taivuttamaan.

Vaihdamme suuntaa, ja kun homma tuntuu toimivan, siirrän Prinssin raviin pienellä avulla. Nyt ruuna on kuulolla ja alkaa pikkuhiljaa hakeutua paremmin kuolaintuntumalle. Nyökkään tyytyväisenä ja painan kevyesti pohkeillani, jolloin ruunikko alkaa liikkua reippaammin. Teemme muutamia voltteja kevyessä ravissa ja vaihtelemme suuntaa. Pian annan Prinssille pienen hengähdystauon käynnissä pitkin ohjin. Kun kokoan ohjat, olen tyytyväinen ruunan menoon ja silitän sitä vielä lempeästi.
"Hieno poika."

Jatkamme helpolla perustyöskentelyllä harjoitusravissa. Muutama pieni raipannäpäytys tarvitaan aina välillä, kun vauhti ja tahti meinaavat hiipua olemattomiin. Laukat Prinssi nostaa melko vetelästi, eikä askellus meinaa pyöriä riittävästi takaosan laahatessa, joten laukkaan pitkän pätkän keskittyen vain hevosen eteenpäin liikkumiseen. Pikkuhiljaa alkaa sopivan jäntevä laukka löytyä, ja kehun hevosta kiitollisena. Jatkamme vielä aikamme käynnissä avotaivutusta vääntäen. Taivutus kyllä löytyy, mutta vauhtia ei tunnu olevan. Pidän Prinssin liikkeessä napakalla pohkeella, ja kun siirrän hevosen raviin loppuverryttelyjä varten, ruuna ravaa kuin unelma. Keskityn siis itseeni, kun hevosen kanssa on kaikki kunnossa ja ruuna käyttää selkäänsä ja takajalkojaan.

Siirrän Prinssin käyntiin ja annan sille pitkät ohjat silitellen ja kehuen sitä kovasti. Kävelemme aikamme, kunnes Prinssi on täysin jäähtynyt, ja käännymme kaartoon. Hivuttaudun rauhassa alas kookkaan hevosen selästä ja taputan sen lapaa nostaessani jalustimia ylös ja höllätessäni satulavyötä parilla reiällä. Talutan kevyesti hionneen hevosen talliin, riisun siltä varusteet ja vien sen pesupaikalle pestäkseni sen kevyesti sienellä. Prinssi nauttii vesikäsittelystä ja seisoo täysin rentona aloillaan. Tunnen jälleen pienen pistoksen sisimmässäni katsellessani rauhallista ruunaa. Meidän välillämme oleva side ei ole kovin vahva, se on vasta orastava ja hädin tuskin tunnettava, mutta silti Prinssistä on tulossa minulle hyvä ystävä. Kenties on ole vielä siihen hurjan kiintynyt, mutta välitän siitä. Ja mikä tärkeintä, viihdyn ruunan seurassa, päätän pohdintani ja talutan Prinssin pois pesukarsinalta.

[Jokeri]

Ensinuuhkaisu - seoikea.com

Jenna kihersi kaivaessaan Prinssin hoitohaku-listaa taskustaan.
" Ja nyt jännitys tiivistyy, kukakohan saa Prinssin hoitsukseen? "
Jenna arvuuttelee liehuttaen samalla lappua ilmassa.
" Mä en kuule yhtään tiedä. "
Brenna tirskahti selkäni takaa.
" Tällä kertaa hoitajapaikan saa.. tittididii, JOKERI! "
Jenna paljastaa ja nauran hieman nolona.

Jenna antaa pari neuvoa ja tyrkyttää Lynnin auttamaan Prinssin kanssa. Kiiruhdan hakemaan satulahuoneesta Prinssin harjat ja palaan sitten karsinalle, jonka vieressä Blondi jo raaputtelee hannoverin turpaa.
" Hei, hassu! Oletpas lihonut, eikö kukaan oo sua liikuttanut? Voivoii.. "
Lynn leperteli ruunalle joka heilutteli ylähuultaan.

Prinssin viereisissä karsinoissa kauniit suokkikaunottaret Välkky ja Henna hörähtelivät huomionkipeinä.
" Kyllä teidän hoitajat ihan kohta varmasti tulevat! "
Tokaisi Lynn ja avasi raskaan karsinanoven.
Prinssi työkkäsi tuttavallisesti Lynniä olalle ja järsi olkapäätä.
" Heieei, ei tollasta! Ei nyt näytetä kaikkia huonoja puoliasi Jokrulle! "
Murahti Lynn leikillään ja vilkaisi olkapäänsä yli. Hän iski silmää ja laittoi Prinssin kiinni.
" Prinssinne, madame, hän on teidän. "
Lynn teki hovikumarruksen ja viittasi kohti Prinssiä.
" Heeh "
Naurahdin ja nappasin harjan harjakopasta.
Astuin karsinaan ja tervehdin ruunaa.

Rupesin harjaamaan samettisilmän ruunikkoa karvapeitettä pehmeällä harjalla.

Jokeri ja Prinssi 1HM

hyvä jokru, sait tarinan jo näin nopsaa musta tää oli hauska (!), sait aikaan hymyn huulilleni. eikä prinssin hoitamisessa ollut mitään ongelmia, kun niin kiltti herra on! olisin kaivannut lisää tarinanjatkoa harjailemisesta ja kuinka teidän taival lähtee käyntiin.

pst, joskus voitte (lynni sekä jokru) auttaa pieniä tuntilaisia prinssin kanssa, kun herra on niin oivallinen ratsu aloittelijoille ja jatkokurssilaisille! - jnna

[Jokeri]

Hyvästi paha maailma!

Heilautin itseni vihaisesti pyöräni selkään ja polkaisin vihreän ponini vauhtiin. ÄIDIT! Siinä ongelmani. Nostin kuulokkeet samaan aikaan pyöräillessäni korvilleni ja laitoin soittimeni päälle.
Painoin mustaa pipoani paremmin päähäni ja poljin yhä kovempaa.

Maahan oli tullut huurua ja pyöräni liukui vähän väliä vähän oikealle liukkaalla pohjalla. Kotitaloni lähellä vievä aina mutainen tiekin oli jäätynyt ja hyppäsin nopsaan alas pyöräni selästä ja talutin pyöräni yli jäisen mudan.

Pian tuli kyltti jossa luki "Varpusuo".
Käänsin pyöräni sille tielle ja pian eteeni pöllästi ihana hevosten tuoksu. Vaikka ilma oli kylmä, tallin tuoksun tunnisti heti ja poljin vielä. Talli aukeni edessäni ja sysäsin pyöräni muiden pyörien sekaan.

Kun kävelin tallille, huomasin ruunikon ruunan seisomassa pihalla, pienen blondin kanssa.
" LYNN! Venaa hetki! "
Huusin blondille ja harpoin muutamat metrit tytön luokse.
" Mitä? "
Lynn kysyi hiljaisella äänellä kun juoksin hänen luokseen.
" Maastoon ootte menossa? "
Kysyin hengästyneellä äänellä.
" Joo, ihan kävelylenkki vaan tehdään.. "
Tyttö kertoi ja nousi ruunan selkään.
" Voinko tulla mukaan? "
Kysyin virnistäen.
" Millä hevosella? "
Lynn kysyi hieman ihmeissään.
" Ihan omilla jaloillani. "
Hymyilin.
" Jos kerran ootte käyntilenkille menossa.. "

" Okei, tuu vaan! "
Lynn nyökkäsi ja ruuna lähti kävelemään kohti pientä metsäpolkua kauempana.
Juttelimme pikkulenkillä Prinssin hoitovuoroista, mutta totesimme sovussa, ettei kannattanut, kun ei nyt niin suurta aktiivisuutta ole. Aivan liian pian Varpusuon talli ilmestyi taas kuusien takaa.
" Perillä. "
Lynn totesi ja haukotteli.
Hän hyppäsi Prinssin selästä ja nosti jalustimet ylös.

Talutimme yhdessä Prinssin talliin harjattavaksi.

Pelikortti ja Peluri 2HM

[Jokeri]

Kumpi on hoitaja?



Okeri ja Rinssi 3HM

hauska idea! muuten onnistunut, mut en tajuu tota kohtaa kun heppa loppuu aikasemmi ku immeine - alkuun j ja loppuun aa

[Jokeri]

Reenailua



Prinssinakki pääsi näyttelemään maneesissa, mitä osasi. Heioo, me ridataan jo!

Jokeri ja Prinssimakkara 4HM