Post by Sophie on Oct 7, 2009 16:24:38 GMT 2
Ainakaan täällä meillä päin ei lunta sada tai ole päiväpakkasia - vielä.
Kierrämme jonkin sortin (pitkän !) lenkin Varpusuon metikössä. Te saatte valita jonkun mukavan hevosen persiinne alle. Itse lähden johtamaan letkaamme Sorella. Muistutan, että huippusöpökaunis ratsu Aminah on myös käytössä, kun kyseessä on maastotunti.
Teitä otan mukaan 7 (siis 6+minä).
Päivä otsikonkin mukaan on perjantai 16.10, mun ensimmäinen syyslomapäivä, jee! Tarinoita ja kuvia sitten saa tulla, mieluiten ennen joulua...
järjestyslista sori, en muista jos vielä jonkun piti mennä keskemmälle/peremmälle, kun joku oli siivonnut ja en enää muista ulkoa viestejänne.. :( (Toisin sanottuna, modet älkää siivotko ilman lupaa) yliviivatut maksaneet
Kiristelin Soren satulavyötä. Resori vain huokaisi syvään ja ravisteli päätään. Taputin Jennan yksityishevosta kaulalle ja laitoin oman kypäräni päähän. Oli kylmä tuuli, vaikka aurinko paistoikin. Päätimme lähteä seitsenpäisen joukon kanssa maastoon vielä tänään - siis kuusi plus minä, eikö se teekin seitsemän?
Tarkistin vielä turvaliivini olevan hyvin ja kypärä tarpeeksi kireällä. Lähdin taluttamaan suomenhevosta tallin pihalle, vaikka kello olikin vielä viisi minuuttia vaille sen, milloin meidän pitäisi lähteä. Kello oli siis 17.55.
" Soppu, sori meil viel vähän kes-... VIKI!!! " Brenna ehti aloittaa, kun pian jo juoksikin hoitoponinsa perässä. Hymyilin pienoisesti, kun oranssi-pää nappasi narkista kiinni ja sai palloponinsa ruotuun.
" Sinä saakelin syöppö ", Brenna kiehui ja mulkaisi Vikiä tappavasti. Naurahdin tytön ilmeelle, ja kerroin vielä, että ei mitään kiirettä, kun kaikkia ei edes näkynyt tallilla.
Kun kello oli tasan, suurin osa ratsukoista oli jo tallin edessä ratsujensa satuloissa kiristelemässä vöitä - samoin kuin minä. Joku kuitenkin vielä puuttui, ja Välkky-mamman selässä kököttävä Iina kiekaisikin, että Wikke puuttuu.
" Voi nyt kikkura, tuleeko se Wikke pian? ", huokaisin. Kaikki muut olivat valmiit lähtemään, mutta Wikke Hennoineen puuttuu.
Pian kuitenkin kuuluu kavionkopsetta ja Wikke tulee punaisena meidän keskelle ja nousee selkään.
" Se ei oikein tykännyt satulasta ", Wikke lähinnä kuiskaa ja näyttää nolostuneelta. Suon pienen hymyn tytölle, tulihan hän kuitenkin.
" No, onko kaikki valmiina? " kysyin, sillä Sore ei enää jaksanut seistä paikoillaan. Myöntäviä vastauksia kuului, ja painoin pohkeet uuden ihastukseni kylkiin.
Sore totteli hyvin pohjetta ja kulki eteenpäin hyvässä vauhdissa. Takana tuleva Reeta tahtoi tutkia jokaisen puskan ainakin nuuskaisemalla, ja Jasu sai tomerasti vetäistä poninsa pään pois saniaspöheiköstä.
Rella ja Alina taasen taisivat vähän jännittää maastossa, tai ainakin Rella asteli korkein, lyhyin askelin eteenpäin häntä viuhoen ja raskaasti hengittäen.
Jokeri nautti Prinssin isoista askeleista ja myötäsi lantiollaan, pitäen vain yhdellä kädellä kiinni ohjista.
Iina jutteli Välkyn selässä pää taaksepäin kääntyneenä Wikelle. Välkky käveli hieman hitaasti, ja aina välillä Iina painoi kantapäänsä kevyesti Välkyn kylkiin, jatkaen lörpöttelyä.
Wikke ja Henna tulivat Välkyn ja Iinan perässä, ja suokki-tammat pärskähtelivät hieman väsyneinä, kun ratsastajat kikattelivat toisilleen. Wikkekin ratsasti pitäen vain yhdellä kädellä kiinni ohjista.
Perää pitävä Brenna Viki-pallonsa kanssa kiskaisi toistamiseen Vikin pään pois ruohotupsuista.
" Oot jo sen verran pullee, et saat unohtaa noi ", Brenna tokaisi happamasti aikaisemmin karanneelle hoitoponilleen ja muistutti Vikiä liikkumaan eteenpäin.
Muistutin kaikkia ottamaan ohjat käteen, sillä olisi aika raville. Annoin ravipohkeet Sorelle ja intohimoisesti ruuna lähti viemään pitkällä raviaskeleellaan minua. Toisten matka vähän keskeytyi, kun Välkky jäi löntystelemään käynnissä eteenpäin, ja Iina sai tehdä töitä, että sai ratsunsa liikkeelle.
Kuitenkin hetken päästä kaikki ravasivat ja kevensivät, vaikka melkein joka toisella oli eri kevennys, kun ei ollut tiettyä "jalkaa, jonka päälle keventää".
Itse ainakin kevensin oikean etujalan tahtiin. Kuulin Jokerin äkäisen kiljahduksen, " Prinssi! ", mutta vilkaistuani olkani yli taakse, kaikki näytti olevan kunnossa. Myös suomenhevos-tammat Välkky ja Henna ravasivat hyvää tahtia ja Vikikin köpötteli perässä. Alina kehui Rellaa mahtavasta käytöksestä ja Jasu antoi pohjetta Reetalle joka toisella askeleella.
Ohitimme parhaillamme Hiekkajärveä, kun muutama hevonen - lukuunottaen Sore - hypähti sivummalle ja matkamme keskeytyi.
" Mikä toi oli? " Brenna kysyi, kun taiteili steppailevan Vikin selässä. Jokerilla oli lähellä tippuminen, kun sen verran iso hevonen vain pysähtyi yllättäen.
" E-en tiedä ", sain vastattua hetken hiljaisuuden jälkeen, " mutta eiköhän me voida jatkaa matkaa. "
" Mitä jos se oli joku... ilves? " Iina esitti mielipiteensä.
" En usko, et niitä on niin lähellä ihmisasutusta ja vielä ratsastuskoulua ", Alina vastasi miettien.
" Niin no... ", joku oli jo aloittamassa, kun keskeytin.
" Nyt vaan jatketaan matkaa! Rauhotelkaa niitä poneja, jos ne hermoilee ", sanoin kovaan ääneen ja laitoin taas Soren ravaamaan.
Jatkoimme ravissa. Kaikki ravailivat rauhassa. Ravasimme vielä Hiekkajärven ohi.
" Otetaan kaikki käynti sieltä Viki ja Brenna kärjessä loppupäästä. Sit nostetaan laukka käynnistä minä ja Sore-ponski kärjessä. Okei? " ehdotin. Katsoimme kaikki taaksepäin (saaden hevoset kuitenkin löntystämään ravissa eteenpäin, taito!), kun Brenna siirsi Vikin käyntiin. Sen jälkeen käyntiin siirtyi Jokeri ja Prinssi, Wikke ja Henna, Iina ja Välkky, Alina ja Rella, Jasu ja Reeta ja sitten minä.
Jasu taputti poniaan kaulalle, ja Alina kehui jälleen Rellaa mahtavasta käytöksestä.
" Hieno olit, vallan ihana! Osaat mennä hyvin, pikkunen kullannuppu; oot ihana ", Alina leperteli. Iina taputti Välkkyä, mutta piti kuitenkin pohkeilla hevosen eteenpäinpyrkivänä. Muutkin menivät hyvin, Wikke, Jokeri ja Brenna, vaikka heillä olikin ilmeisesti ongelmia liian vauhdin kanssa - ihme. Henna nimittäin veteli hurjaa vauhtia, mutta Wikke sai ratsunsa rauhoittumaan. Perässä rauhoittuivat muutkin.
" Selvä, nostan laukan Soren kanssa, ja te nostatte perässä. Älkää hätääntykö, jos ei heti heppa nosta vauhtia. Ne tulee sit aika lujaa toisen perässä, joten pitäkää välimatkat kunnossa, vaikka tulisitkin perässä ", selitin. Valmistelin Soren laukkaan, ja annoin laukkapohkeet ja nojasin taakse. Sore haki muutaman lujemman raviaskeleen, nosti sitten i-ha-nan laukan.
Muut tulivat perässä. Jasu ja Iina joutuivat vähän pidemmän aikaa hakemaan laukkaa, mutta pian kaikki laukkasivatkin.
Vielä ei pelto ollut aivan huurteessa ja jäässä. Ohjasimme hevoset pellolle, ja irrottelimme siellä. Entisenä ravurina, kovana juoksijana Sore veti kovaa, kun nousin kevyeeseen istuntaan.
Rella pukitti ilosta muutaman kerran, mutta Alina pysyi selässä. Jokeri hihkui Prinssin isosta laukasta ja antoi puoliverisen viedä. Pikkuponilla ratsastava Brennakin tuli hurjaa vauhtia Vikin selässä.
" Jiihaa! " tämä ehti läpällään kiljaista, ennen kuin sylki multaa suustaan.
" Pyyyyr ", yritin pikaisesti rauhoittaa Soren raviin, ja ratsastin ihmettelevän Vikin ja Brennan luo. Pysäytin ratsuni.
" Sattusko, kävikö pahasti? " kysyin. Brenna kömpi ylös ja nappasi Viki the karvapallon ohjista kiinni ja naurahti.
" Ei todellakaan, olihan mulla toppatakki ja sen alla turvaliivi ", oranssi-hiuksinen Brenna vastasi, toivottavasti totuudenmukaisesti.
" Okei, jatketaan sitten matkaa ", totesin muille, kun Brenna oli hoitsunsa selässä.
Ratsastimme pellon poikki takaisin Varpusuohon johtavalle polulle. Kävelimme, sillä hevosten lautasista nousi lämmintä höyryä kylmään ilmaan, vaikkei kukaan ollutkaan enää kylmissään. Soren kyljet kohoilivat, ja annoin ruunalle pitkää ohjaa.
" Antakaa niiden kävellä rauhassa, sillä tämä nyt vaati niiltä vähän kuntoa ", kailotin metsässä.
" Kenelläkään ei taida enää olla kylmä? " Wikke naurahti Hennan selästä.
" No ei todellakaan ", Alina hymähti, ja sai muutkin vastaamaan kielteisesti.
" Kenellä on lihakset kipeet? ", Jasu huoahti. Muutama huokaisi kärsivästi.
" Mulla ainakin ", Brenna tokaisi, samaan aikaan kun Jokeri päästi suustaan " Mä kuolen tänne. "
Pian oltiin turvallisen lähellä Varpusuota, vaikka tallia ei näkynytkään vielä.
" Otetaan hieman ravia vielä, joku puolisen kilometriä. Ei tarvitse keventää ", ohjeistin porukkaa. Napautin kantapäät Soren kylkiin ja laiskasti suomenhevonen alkoi ravaamaan.
Jokainen poni tai hevonen kulki muodossa, kun vauhti ei ollut kova ja lihakset ainakin olivat lämpimät. Annoin Sorelle vähän enemmän ohjaa, ja ruuna laski turpaansa alaspäin.
Siirsimme hevoset takaisin käyntiin, kun kuului jo traktorien ja mönkijöiden ääniä. Talli ei vieläkään näkynyt, mutta jokainen tiesi, missä oltiin ja että pitkä matka Varpusuon rakennuksille ei ollut.
Annoimme ihan pitkän ohjat ja suurempi osa porukasta otti jalustimet pois jaloista.
Pian Varpusuo näkyikin, ja saatoimme huokaista. Jokaisen jäseniä pakotti ja kypärätkin painoivat päätä.
" Kiitos tästä mahtavasta seurasta! Voidaan varmasti mennä joskus uusiksi ", hymyilin, kun olimme tallin pihalla. Kaikki laskeutuivat selästä, ja kiittivät yksitellen tunnista antaen myös maksut minulle.
Vein Soren talliin ja hoidin hikisen hevosen. Loimitin myös sen, sillä ei olisi kiva, että suloinen ruuna vilustuisi.
~ Sophie
Kiitos siis tunnista, ja maksuja vain kehiin. Kaikista yritin jotain kirjoittaa, ja pahoittelen, jos sinua ei mainittu kahta kertaa enempää. Kuitenkin on meitä paljon ja tarina on kuitenkin pitkä, joten uskon, että jokainen on mainittu :) Panostin tähän ainakintunnin kaksi tuntia, joten maksuksi ei kelpaa vain kuva hevosesta, joka kököttää tarhassa, kuvatekstinä 'Polle tarhassa ennen tuntia'.[/i]
Kierrämme jonkin sortin (pitkän !) lenkin Varpusuon metikössä. Te saatte valita jonkun mukavan hevosen persiinne alle. Itse lähden johtamaan letkaamme Sorella. Muistutan, että huippusöpökaunis ratsu Aminah on myös käytössä, kun kyseessä on maastotunti.
Teitä otan mukaan 7 (siis 6+minä).
Päivä otsikonkin mukaan on perjantai 16.10, mun ensimmäinen syyslomapäivä, jee! Tarinoita ja kuvia sitten saa tulla, mieluiten ennen joulua...
järjestyslista sori, en muista jos vielä jonkun piti mennä keskemmälle/peremmälle, kun joku oli siivonnut ja en enää muista ulkoa viestejänne.. :( (Toisin sanottuna, modet älkää siivotko ilman lupaa) yliviivatut maksaneet
- soppu - sore johtaa letkaa
-
jasu - reeta - alina - rella
- iina - välkky
- wikke - henna
jokeri - prinssi- brenna - viki
Kiristelin Soren satulavyötä. Resori vain huokaisi syvään ja ravisteli päätään. Taputin Jennan yksityishevosta kaulalle ja laitoin oman kypäräni päähän. Oli kylmä tuuli, vaikka aurinko paistoikin. Päätimme lähteä seitsenpäisen joukon kanssa maastoon vielä tänään - siis kuusi plus minä, eikö se teekin seitsemän?
Tarkistin vielä turvaliivini olevan hyvin ja kypärä tarpeeksi kireällä. Lähdin taluttamaan suomenhevosta tallin pihalle, vaikka kello olikin vielä viisi minuuttia vaille sen, milloin meidän pitäisi lähteä. Kello oli siis 17.55.
" Soppu, sori meil viel vähän kes-... VIKI!!! " Brenna ehti aloittaa, kun pian jo juoksikin hoitoponinsa perässä. Hymyilin pienoisesti, kun oranssi-pää nappasi narkista kiinni ja sai palloponinsa ruotuun.
" Sinä saakelin syöppö ", Brenna kiehui ja mulkaisi Vikiä tappavasti. Naurahdin tytön ilmeelle, ja kerroin vielä, että ei mitään kiirettä, kun kaikkia ei edes näkynyt tallilla.
Kun kello oli tasan, suurin osa ratsukoista oli jo tallin edessä ratsujensa satuloissa kiristelemässä vöitä - samoin kuin minä. Joku kuitenkin vielä puuttui, ja Välkky-mamman selässä kököttävä Iina kiekaisikin, että Wikke puuttuu.
" Voi nyt kikkura, tuleeko se Wikke pian? ", huokaisin. Kaikki muut olivat valmiit lähtemään, mutta Wikke Hennoineen puuttuu.
Pian kuitenkin kuuluu kavionkopsetta ja Wikke tulee punaisena meidän keskelle ja nousee selkään.
" Se ei oikein tykännyt satulasta ", Wikke lähinnä kuiskaa ja näyttää nolostuneelta. Suon pienen hymyn tytölle, tulihan hän kuitenkin.
" No, onko kaikki valmiina? " kysyin, sillä Sore ei enää jaksanut seistä paikoillaan. Myöntäviä vastauksia kuului, ja painoin pohkeet uuden ihastukseni kylkiin.
Sore totteli hyvin pohjetta ja kulki eteenpäin hyvässä vauhdissa. Takana tuleva Reeta tahtoi tutkia jokaisen puskan ainakin nuuskaisemalla, ja Jasu sai tomerasti vetäistä poninsa pään pois saniaspöheiköstä.
Rella ja Alina taasen taisivat vähän jännittää maastossa, tai ainakin Rella asteli korkein, lyhyin askelin eteenpäin häntä viuhoen ja raskaasti hengittäen.
Jokeri nautti Prinssin isoista askeleista ja myötäsi lantiollaan, pitäen vain yhdellä kädellä kiinni ohjista.
Iina jutteli Välkyn selässä pää taaksepäin kääntyneenä Wikelle. Välkky käveli hieman hitaasti, ja aina välillä Iina painoi kantapäänsä kevyesti Välkyn kylkiin, jatkaen lörpöttelyä.
Wikke ja Henna tulivat Välkyn ja Iinan perässä, ja suokki-tammat pärskähtelivät hieman väsyneinä, kun ratsastajat kikattelivat toisilleen. Wikkekin ratsasti pitäen vain yhdellä kädellä kiinni ohjista.
Perää pitävä Brenna Viki-pallonsa kanssa kiskaisi toistamiseen Vikin pään pois ruohotupsuista.
" Oot jo sen verran pullee, et saat unohtaa noi ", Brenna tokaisi happamasti aikaisemmin karanneelle hoitoponilleen ja muistutti Vikiä liikkumaan eteenpäin.
Muistutin kaikkia ottamaan ohjat käteen, sillä olisi aika raville. Annoin ravipohkeet Sorelle ja intohimoisesti ruuna lähti viemään pitkällä raviaskeleellaan minua. Toisten matka vähän keskeytyi, kun Välkky jäi löntystelemään käynnissä eteenpäin, ja Iina sai tehdä töitä, että sai ratsunsa liikkeelle.
Kuitenkin hetken päästä kaikki ravasivat ja kevensivät, vaikka melkein joka toisella oli eri kevennys, kun ei ollut tiettyä "jalkaa, jonka päälle keventää".
Itse ainakin kevensin oikean etujalan tahtiin. Kuulin Jokerin äkäisen kiljahduksen, " Prinssi! ", mutta vilkaistuani olkani yli taakse, kaikki näytti olevan kunnossa. Myös suomenhevos-tammat Välkky ja Henna ravasivat hyvää tahtia ja Vikikin köpötteli perässä. Alina kehui Rellaa mahtavasta käytöksestä ja Jasu antoi pohjetta Reetalle joka toisella askeleella.
Ohitimme parhaillamme Hiekkajärveä, kun muutama hevonen - lukuunottaen Sore - hypähti sivummalle ja matkamme keskeytyi.
" Mikä toi oli? " Brenna kysyi, kun taiteili steppailevan Vikin selässä. Jokerilla oli lähellä tippuminen, kun sen verran iso hevonen vain pysähtyi yllättäen.
" E-en tiedä ", sain vastattua hetken hiljaisuuden jälkeen, " mutta eiköhän me voida jatkaa matkaa. "
" Mitä jos se oli joku... ilves? " Iina esitti mielipiteensä.
" En usko, et niitä on niin lähellä ihmisasutusta ja vielä ratsastuskoulua ", Alina vastasi miettien.
" Niin no... ", joku oli jo aloittamassa, kun keskeytin.
" Nyt vaan jatketaan matkaa! Rauhotelkaa niitä poneja, jos ne hermoilee ", sanoin kovaan ääneen ja laitoin taas Soren ravaamaan.
Jatkoimme ravissa. Kaikki ravailivat rauhassa. Ravasimme vielä Hiekkajärven ohi.
" Otetaan kaikki käynti sieltä Viki ja Brenna kärjessä loppupäästä. Sit nostetaan laukka käynnistä minä ja Sore-ponski kärjessä. Okei? " ehdotin. Katsoimme kaikki taaksepäin (saaden hevoset kuitenkin löntystämään ravissa eteenpäin, taito!), kun Brenna siirsi Vikin käyntiin. Sen jälkeen käyntiin siirtyi Jokeri ja Prinssi, Wikke ja Henna, Iina ja Välkky, Alina ja Rella, Jasu ja Reeta ja sitten minä.
Jasu taputti poniaan kaulalle, ja Alina kehui jälleen Rellaa mahtavasta käytöksestä.
" Hieno olit, vallan ihana! Osaat mennä hyvin, pikkunen kullannuppu; oot ihana ", Alina leperteli. Iina taputti Välkkyä, mutta piti kuitenkin pohkeilla hevosen eteenpäinpyrkivänä. Muutkin menivät hyvin, Wikke, Jokeri ja Brenna, vaikka heillä olikin ilmeisesti ongelmia liian vauhdin kanssa - ihme. Henna nimittäin veteli hurjaa vauhtia, mutta Wikke sai ratsunsa rauhoittumaan. Perässä rauhoittuivat muutkin.
" Selvä, nostan laukan Soren kanssa, ja te nostatte perässä. Älkää hätääntykö, jos ei heti heppa nosta vauhtia. Ne tulee sit aika lujaa toisen perässä, joten pitäkää välimatkat kunnossa, vaikka tulisitkin perässä ", selitin. Valmistelin Soren laukkaan, ja annoin laukkapohkeet ja nojasin taakse. Sore haki muutaman lujemman raviaskeleen, nosti sitten i-ha-nan laukan.
Muut tulivat perässä. Jasu ja Iina joutuivat vähän pidemmän aikaa hakemaan laukkaa, mutta pian kaikki laukkasivatkin.
Vielä ei pelto ollut aivan huurteessa ja jäässä. Ohjasimme hevoset pellolle, ja irrottelimme siellä. Entisenä ravurina, kovana juoksijana Sore veti kovaa, kun nousin kevyeeseen istuntaan.
Rella pukitti ilosta muutaman kerran, mutta Alina pysyi selässä. Jokeri hihkui Prinssin isosta laukasta ja antoi puoliverisen viedä. Pikkuponilla ratsastava Brennakin tuli hurjaa vauhtia Vikin selässä.
" Jiihaa! " tämä ehti läpällään kiljaista, ennen kuin sylki multaa suustaan.
" Pyyyyr ", yritin pikaisesti rauhoittaa Soren raviin, ja ratsastin ihmettelevän Vikin ja Brennan luo. Pysäytin ratsuni.
" Sattusko, kävikö pahasti? " kysyin. Brenna kömpi ylös ja nappasi Viki the karvapallon ohjista kiinni ja naurahti.
" Ei todellakaan, olihan mulla toppatakki ja sen alla turvaliivi ", oranssi-hiuksinen Brenna vastasi, toivottavasti totuudenmukaisesti.
" Okei, jatketaan sitten matkaa ", totesin muille, kun Brenna oli hoitsunsa selässä.
Ratsastimme pellon poikki takaisin Varpusuohon johtavalle polulle. Kävelimme, sillä hevosten lautasista nousi lämmintä höyryä kylmään ilmaan, vaikkei kukaan ollutkaan enää kylmissään. Soren kyljet kohoilivat, ja annoin ruunalle pitkää ohjaa.
" Antakaa niiden kävellä rauhassa, sillä tämä nyt vaati niiltä vähän kuntoa ", kailotin metsässä.
" Kenelläkään ei taida enää olla kylmä? " Wikke naurahti Hennan selästä.
" No ei todellakaan ", Alina hymähti, ja sai muutkin vastaamaan kielteisesti.
" Kenellä on lihakset kipeet? ", Jasu huoahti. Muutama huokaisi kärsivästi.
" Mulla ainakin ", Brenna tokaisi, samaan aikaan kun Jokeri päästi suustaan " Mä kuolen tänne. "
Pian oltiin turvallisen lähellä Varpusuota, vaikka tallia ei näkynytkään vielä.
" Otetaan hieman ravia vielä, joku puolisen kilometriä. Ei tarvitse keventää ", ohjeistin porukkaa. Napautin kantapäät Soren kylkiin ja laiskasti suomenhevonen alkoi ravaamaan.
Jokainen poni tai hevonen kulki muodossa, kun vauhti ei ollut kova ja lihakset ainakin olivat lämpimät. Annoin Sorelle vähän enemmän ohjaa, ja ruuna laski turpaansa alaspäin.
Siirsimme hevoset takaisin käyntiin, kun kuului jo traktorien ja mönkijöiden ääniä. Talli ei vieläkään näkynyt, mutta jokainen tiesi, missä oltiin ja että pitkä matka Varpusuon rakennuksille ei ollut.
Annoimme ihan pitkän ohjat ja suurempi osa porukasta otti jalustimet pois jaloista.
Pian Varpusuo näkyikin, ja saatoimme huokaista. Jokaisen jäseniä pakotti ja kypärätkin painoivat päätä.
" Kiitos tästä mahtavasta seurasta! Voidaan varmasti mennä joskus uusiksi ", hymyilin, kun olimme tallin pihalla. Kaikki laskeutuivat selästä, ja kiittivät yksitellen tunnista antaen myös maksut minulle.
Vein Soren talliin ja hoidin hikisen hevosen. Loimitin myös sen, sillä ei olisi kiva, että suloinen ruuna vilustuisi.
~ Sophie
Kiitos siis tunnista, ja maksuja vain kehiin. Kaikista yritin jotain kirjoittaa, ja pahoittelen, jos sinua ei mainittu kahta kertaa enempää. Kuitenkin on meitä paljon ja tarina on kuitenkin pitkä, joten uskon, että jokainen on mainittu :) Panostin tähän ainakin
